Vapaassa pudotuksessa

Joskus elämässä käy niin, että eteen tulee tilanne jossa sulla ei oo mitään käsitystä mihin tai miten edetä. Kutsun sitä vapaaksi pudotukseksi. Et tiedä kauanko se kestää ja mihin se johtaa. Ainoa asia mihin voi luottaa, on että vapaa pudotus palvelee tarkoitustaan. Edellisen kerran kun olin vapaassa pudotuksessa, niin päätin sieltä selvittyäni perustaa oman firman. Joten tiedän tästäkin kierroksesta tulevan jonkun timanttisen oivalluksen. Tai ainakin toivon niin hartaasti. Jos jotain olen aiemmin kerroista oppinut, niin sen ettei vapaassa pudotuksessa voi tehdä mitään erityistä ohittaakseen tämän tyhjän tilan. Mikään egon puskema uusi tavoite tai pakonomainen järkeily ei yksinkertaisesti toimi. Sitä voi yrittää kaikenlaista todetakseen, että asiat eivät etene. Koska vapaassa pudotuksessa minkään asian ei kuulu edetä. Se on tila, jossa ollaan tyhjiössä hetki. Kun vapaa pudotus on ohi, sieltä nousee uusi suunta. Visio, jota kohden on taas valmis kulkemaan ja joka toimii majakkana.

Olen onnistunut löytämään kysymyksiä ja kyseenalaistuksia asioista, jotka eivät varmasti ratkeakaan kovin nopeasti. Aloitin vapaan pudotukseni alkusyksystä pohtimalla kevyitä asioita kuten mikä on elämän tarkoitus? Toistaiseksi olen löytänyt vastauksen, että olemme sieluja inkarnoituneena ihmiskehoon maapallolle opettelemaan asioita itsestämme. Emme muista, vaan nimenomaan itsestämme. Jokainen ihminen ja tilanne meidän elämässä palvelee tuota tarkoitusta. Pyrkimyksenä on kasvaa lähemmäs täyttä potentiaaliaan ja lisätä tiedostustaan itsestään näytelmäkerhon avulla, jota elämäksi kutsutaan. Tiedostuksen lisääntyminen tarkoittaa mulle oivalluksia omasta itsestä ja sen näkemistä, että tässä elämässä ei ole kyse rahasta, vallasta tai mistään ulkoisesta asiasta. Ei edes lasten tekemisestä oman egon jatkoksi. Tiedostuksen kasvaessa vapaudumme egosta yhä enemmän. Egon tuottama erillisyyden tunne alkaa siitä kun saamme oman nimen. Minä olen Kaisa ja sinulla on joku muu nimi. Kuka olen, jos nimeäni ja tekemisiäni ei oteta lukuun?

En ole vielä oivaltanut mikä mun funktio on maapallolla. Mitä merkitystä sillä on mitä teen täällä? Koska jos lakkaisin olemasta tässä 3D formaatissa, niin mitä tapahtuisi? Jotkut läheiset olisivat varmasti suruissaan ja pahoillaan menetyksestään. Sekin suru nousee egosta käsin, kun tajutaan että minä jään nyt ilman tätä ihmistä ja me emme voi enää yhdessä tässä elämässä kokea juttuja X. Monet itkevät hautajaisissa vainajan sijaan itseään, omaa katoavaisuuden tunnettaan. Mun ymmärryksen mukaan sielu ei kuitenkaan koskaan lakkaa olemasta, vaikka ihmiskeho kuoleekin. En ole tavannut yhtään kuollutta, joka olisi surrut esimerkiksi timmin 3D kehonsa menettämistä tai hienon kenkäkokoelman menemistä hukkaan kuoltuaan. Ihmiselämän aikana toiset käyttävät valtavasti aikaa ja energiaa ulkoisten asioiden haalimiseen. Loppupeleissä mitä tästä elämästä jää käteen, on sun tekemä duuni itsesi kanssa. HENKINEN DUUNI, joka jää tiedostukseksi siihen ainoaan juttuun mikä liikkuu elämästä toiseen. Sun sieluun. Näillä spekseillä mua jaksaa hämmästyttää se, kuinka vähän ihmiset panostaa henkiseen hyvinvointiin verrattuna kaikkeen muuhun. Mutta toisaalta, kaikki etenee juuri oikeaa vauhtia. Jos tässä elämässä kiinnostaa vain merkkilaukut ja rasvaprosentti, niin kenties seuraavassa elämässä egoa karsiutuu hieman pois ja alkaakin kiinnostamaan isommat asiat kuin oma perse. 

Olen etsinyt sisältäni myös motivaatiotekijöitä. Mitä enemmän ihminen alkaa tiedostamaan, toisin sanoen mitä enemmän egon verho alkaa tippua asioiden tarkastelusta, sitä haasteellisempaa on löytää enää motivaatiota tehdä samoja asioita. Ennen mua motivoi raha, asema ja hyvältä näyttäminen. Jos mää haluisin tienaa sen vajaan 5 tonnia kuussa, niin palaisin hommiin mitä tein. Tunsin kuitenkin jo silloin, että haluan löytää inspiroivan työn, jota voin tehdä rakkaudella. Nyt se on löytynyt, mutta tätäkään reittiä ei ole tehty helpoksi. On pitänyt irrottaa ote todella monesta mulle aiemmin tärkeästä asiasta. Ja todeta, kuinka jongin joutavia ne olivatkaan. Heittäytyä tuntemattomaan, tyhjyyteen, epävarmuuteen. Tää bisnes missä olen nyt mukana, on tuntematon ja sillä ei ole vielä nostetta Suomessa. Mun oleminen isojen kysymysten äärellä juontaa ainakin osittain juurensa siitä, että joutuu miettimään ja määrittämään omaa suuntaansa jatkuvasti. Ei ole tallattua polkua valmiina, se pitää itse raivata. Ja hyvä niin.

Vapaassa pudotuksessa ei ole kivaa. Olisi paljon kivempaa, kun voisi sykkiä kohti asettamiaan tavoitteita. Tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi matkalla kohti itse määrittämäänsä Mount Everestiä. Ja kun pääsee huipulle, niin voisi todeta kiipeämisen olleen pikkujuttu kun ajatukset ovat jo uudessa tavoitteessa. Tavoitteita tavoitteiden perään, unelmia unelmien perään. Egon loputon ralli. Oma polkuni on tullut tienhaaraan, jossa mun on todettava itselleni ettei tämän tyyppinen egosta nouseva motivointi enää toimi. On löydettävä isompiin kysymyksiin vastauksia, jotta perseestä sohvaan kasvaneet juuret irtautuu ja voi lähteä jotain uutta kohden. Nyt kun suunta on hetkellisesti hukassa, niin keskityn arjen perusasioihin. Ne tiedän ja osaan. Kun aika on kypsä, niin luotan uuden vision näyttäytymiseen. Olkoon se sitten intuitiivinen tunne johonkin suuntaan lähtemisestä tai lekalla päähän lyöty wake up call. 

Muistathan sinäkin olla itsellesi lempeä ja rakastava, vaikka et tiedäkään kaikkia vastauksia kaikkeen. Niin mäkin teen. 

Rakkaudella, Kaisa