Luopuminen vapauttaa

Rakastan syksyä. Rakastan sitä, kun ilma muuttuu viileämmäksi ja illat on pimeitä. Rakastan polttaa kynttilöitä iltaisin ja nauttia niiden tuomasta kauniista himmeästä valosta. Syksyssä on jotain taikaa. Olen syksyn lapsi, joten ehkä opin rakastamaan syksyä jo syntyessäni. Syksy edustaa itselleni uuden ajanjakson aloittamista, syksy on edelleen yrittäjänäkin aina toivoa täynnä. Vähän kun nuorempana koulu alkoi ja aikuisiällä syksyllä saattoi aloittaa vaikkapa uuden harrastuksen. Syksyllä hankin usein uuden kalenterin ja jotenkin miellän syklit alkaen syksystä. Hassua, sillä useinhan ihmiset aloittaa jonkin uuden ajanjakson uutena vuotena. Itselleni se ei koskaan ole edustanut sellaista alkua, uusi vuosi on ollut vaan puoliturha pakkojuhla keskellä talvea. 

Eniten syksy puhuttelee kuitenkin mua tässä hetkessä luopumisen näkökulmasta. Ulkoillessani koiran kanssa näen puiden tiputtavan lehtensä kauniisti ja elegantisti. Lehtipuut luopuvat kesän aikana kasvattamistaan lehdistä, luottaen sellaisen ajan tulevan, jolloin ne voivat kasvattaa uudet lehdet. Siinä on jotain tosi kaunista. Luopumisessa. Puu ei voi mitenkään tietää satavarmasti, että tulee uusi aika kasvattaa uudet lehdet. Mutta silti se on valmis luopumaan nykyisistään. Se antautuu sille mikä on totta juuri nyt, eli tarve luopua lehdistä ennen talvea. Se ei tiedä millainen talvi sille on tulossa tai miten se siitä selviää. Se ei tiedä onko se millaisessa kunnossa kasvattamaan uusia lehtiä, mutta se luopuu olemassa olevista silti. Luottaen siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan, tapahtuu juuri sellaisena kuin sen kuuluukin. 

Alanis Morissette laulaa yhdessä kauniimmista biiseistään nimeltään "Thank you" kiitollisuudesta ja luopumisesta. Mua koskettaa siinä biisissä eniten kohta, jossa puhutaan luopumisesta.

"The moment I let go of it, is the moment I got more than I could handle. The moment I jumped off a bit, is the moment I touched down." 

Biisissä kiitetään maailmassa olevia epäkohtia, hiljaisuutta, terrorismia, syytä ja seurausta. Puhutaan luopumisesta monessa suhteessa. Mulle luopuminen on armollisuutta. Luopuminen on rakkautta. Luopuminen on sitä, että me uskalletaan päästää irti asioista, joita me ei enää tarvita. Itsekritiikistä, armottomuudesta itseä kohtaan, itseä vastaan rikkomisesta. Lisätään anteeksiantoa, otetaan asia kerrallaan käsittelyyn eikä kuormiteta itseämme liikaa. Ollaan kiitollisia siitä, että maailmassa olevat epäkohdat palvelevat omaa tarkoitustaan. Sota voi olla hyvä juttu, kun sukupolvia jäytänyt ja pinnan alla kytenyt viha pääsee lopulta pintaan ja saa muodon. Kun nähdään sodan ja sorron toimimattomuus, ilman sitä kokemusta ei osattaisi rakastaa rauhaa. Ahneus voi olla hyvä, jotta voidaan nähdä ettei mikään määrä materiaa tuo tyydytystä. Ilman mielen kaaosta, ei osattaisi arvostaa mielen tyyneyttä ja rauhaa. Vain pimeyden kokemuksen kautta osataan arvostaa valoa. 

Mulle toi biisistä lainaamani kohta tarkoittaa sitä, että luopumalla saa paljon enemmän mitä osaa odottaa. Päästämällä irti pääsee ihan uuteen kohtaan itsensä kanssa, kohtaan jonka olemassaolosta ei edes aiemmin tiennyt. Useimmiten uudessa kohdassa on enemmän vapautta, enemmän tilaa hengittää. Kun en ole enää pitänyt asioista samalla tavalla kiinni kuin aiemmin, päästänyt kontrollin langat käsistäni, se on antanut mahdollisuuden asioille vaan tapahtua. Ilman kontrollia pyrkimättä tiettyyn lopputulokseen. Antaen asioiden tapahtua siten, kuten ne kaikista luonnollisimmin tapahtuvat. Jos niiden kuuluu tapahtua. Kontrolli tuo harvoin mukanaan jotain hyvää. Se palvelee ihmistä tiettyyn kohtaan saakka itsensä kanssa, mutta sen jälkeen kääntyy ihmistä vastaan. Sillä on egon metku kuvitella, että täälä mikään asia olisi loppupeleissä täysin meidän omissa käsissä. Monet pyrkivät kontrolloimaan syömistään, ympäristöään, läheisiä ihmisiä, uraansa ja kehoaan monella eri tavalla. Kontrollin harjoittaminen antaa egolle illuusion vallasta. "Minä tässä nyt päätän miten nämä hommat etenee". Kunnes tulee aika, jollon oman henkisen kasvun takia kontrollin illuusiokupla poksautetaan. Annetaan sellaisia koettelemuksia, joita on mahdoton kontrolloida. Kuten vaikkapa uni, sen laatu ja määrä. Sitä ei voi kontrolloida mitenkään tahdolla. Et voi mennä sänkyyn ja päättää, että nyt nukun 8h syvää hyvää unta. Se ei vaan mee niin. Ja kuinka paljon jengillä on uniongelmia? PALJON. Ilman lepoa, ei mistään muustakaan tuu yhtään mitään. Joten kun unen kanssa on haasteita, niin se on universumin tapa kertoa sulle jotain. Ei mikään lempeä, vaan karu ja kidutuksenomainen tapa saada ihminen muuttamaan omaa ajatteluaan ja viemään itsensä uuteen kohtaan itsensä kanssa. 

Millaisesta ajattelusta, ihmisistä, olosuhteista sinä olisit valmis luopumaan? Mistä ylipäätään on tullut aika päästään irti? Mikä ei enää palvele tässä hetkessä sinua parhaalla mahdollisella tavalla? Ota puista esimerkkiä ja päästä irti kaikesta, mitä et juuri nyt tarvitse syystä tai toisesta. Minimoi muiden ihmisten kontrollointi, anna niiden tehdä omat päätöksensä. Anna kontrollin lankojen valua sormiesi läpi, aivan kuin lehdet putoavat puusta. Luota uusiin alkuihin, ne tapahtuu kun niiden aika on. 

Rohkeutta ja irti päästämisen iloa!

XXXO Kaisa 

Kaisa Koskinen

Henkisen kasvun valmentaja, ekonomi, Licensed Trainer of NLP 

kaisa(at)asennekysymys.fi

PS. Liittymällä mun maililistalle saat tuoreimman kirjotuksen aina mailiisi. Liity täällä.

PSS. Valmennan työkseni. Tule luokseni, kun kuulet sisäisen kutsun. Infoa valmennuksista näet täällä.

PSS. Hanki Karmakivikoru tukemaan tämän hetken vibatarpeitasi. Mallisto esillä täällä.