Kaiken purkaminen

Haluan jakaa kanssasi kokemuksiani ja oivalluksiani viimeisten vuosien ajalta, jolloin universumi on laittanut minut itseni purkamisen prosessiin.  Ikään kuin elämäni olisi jaettu atomeiksi, jolloin eri kerroksia on huolella ja suunnitellusti purettu pois. Kutsun tätä unwindingiksi. Unwinding of everything I believed was true. Ja mitä syvemmältä purkaminen on tapahtunut, sitä suuremman vapauden tunteen se on tuonut tilalle. Vapauden antautua asioille ja tilanteille juuri sellaisena kuin ne näyttäytyvät todellisuudessani, yrittämättä muuttaa tai pakottaa mitään. Sillä kun purkamiseksi kutsumani prosessi käynnistyi, ei minulla lopulta ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua sille. Taistelin vastaan kynsin ja hampain, kunnes tajusin sen olevan täysin hyödytöntä. Ehkä sinä saat tässä hetkessä tarvitsemiasi oivalluksia, kun luet miten itse näen oman unwinding prosessini etenemisen tästä hetkestä käsin. Ja sehän jatkuu koko ajan, voin havainnoida sitä vain jo tapahtuneen perusteella. Tietämättä mitä tuleman pitää, luottaen 200% siihen, että se tapahtuu koko ajan juuri minulle tarpeellisella tavalla. Uskon jokaisen purkamisprosessin olevan hieman erilainen, samoilla ison linjan aiheilla, mutta eri syvyyksillä. Kenties olet aiemmissa elämissä jo jumpannut jotkin osa-alueet kuntoon, keskittyen nyt johonkin toisiin. Unwinding tapahtuu kaikessa olemiseen liittyvässä, kerron nyt isossa kuvassa itselleni näyttäytyneistä konkreettisista kerrosten purkamisista. Henkisen kasvun puolella niitä on lukematon määrä, pääset lukemaan niistä varmasti jatkossa.   

Multa otettiin pois mun terveys joksikin aikaa, jotta voisin oivaltaa perusarjen timanttisuuden. Samalla kehoni kertoi minulle karua viestiä siitä, etten ollut linjassa sen kanssa mitä minun kuului tehdä elämälläni.  Esimerkkeinä kerrottakoon vaikkapa äänen menettäminen viikoksi kerrallaan yhteensä 11 kertaa viimeisen palkkatöissä olovuoteni aikana. Kilpirauhaseni veti kiinni muutama vuosi sitten lopullisesti (ja hetkellisesti) ja mun piti lopettaa reenaaminen 8 kuukauden ajaksi oivaltaakseni sen, että oli aika käsitellä sisältäni kumpuavat asiat eikä turruttaa niitä reenillä piiloon. Reenaaminen tekee ihmiselle paljon hyvää, mutta se on myös pakokeino omilta ajatuksilta. Moni juoksee pakoon stressiä, itseään ja asioiden käsittelyä. Kirjaimellisesti. Kun paljon reenaavilta ihmisiltä otetaan kyky purkaa itseään reenin avulla pois, alkaa pinnan alta nousta paskaa. Tämän pääsin ihan itse kokemaan, sillä 8kk oli pitkä aika. Olin aiemmin 20 ikävuoteen saakka ollut 10 kertaa viikossa reenaava atleetti, joten ehdollistuma urheilemiseen on ollut melko vahva. Kunnes antauduin sille, että ihan sama koska pääsen takaisin reenaamisen pariin. Sen jälkeen kun en enää tarvinnut reeniä pääni nollaamiseen löydettyäni keinot käsitellä asioita itseni kanssa, sain terveyteni takaisin tältä osin. Olen päässyt myös kokemaan millaista on kerryttää ylipainoa ja miten se vaikuttaa pään sisäiseen dialogiin. Mua on monesti huvittanut sanoa seuraava, mutten ole tohtinut. Haastan itseäni kuitenkin nyt olemaan rehellinen todellisesta mielipiteestäni reenaamista kohtaan. Länsimaisessa yhteiskunnassa ihannoidaan paljon urheilevia ihmisiä ja se on jokin merkillinen mittari siitä, että ihminen on aikaansaava, hyvä ja terve. Länsimaissa myös ihannoidaan urheilullista kehoa ja kaikkea sen trimmaamiseen käytettyä aikaa pidetään positiivisena. Itse näen sen niin, että jos ihmisen fokus on ulkoisissa asioissa, niin sisällä on työstettävää. Kehon kontrollointi on sama asia, kuin minkä tahansa muun ulkoisen asian kontrollointi omassa elämässä. Kontrolli toimii vain tiettyyn pisteeseen asti, kunnes sen on tullut aika romuttua. Kontrollin avulla ihminen luulee hallitsevansa asioita, vaikka todellisuudessa se on harhaa. Hetkellisesti siinä voi onnistua ja se tuntuu hyvältä sekä oikealta, mutta sen aika tulee päätökseen tavalla tai toisella. Niin tärkeää kuin onkin pitää huolta itsestään ja terveydestään, niin se ei todellakaan ole elämässä itsetarkoitus. Sielun kuljetusvälineestä nimeltä keho on tärkeää pitää huolta, keskittymättä kuitenkaan saavutuksiin mitä kehon kurittamisella usein haetaan. Oman elämäni pakollisten reenitaukojen tuomat oivallukset ovat johtaneet minut siihen pisteeseen, että näen kehoon liittyvän hyvinvoinnin todella olennaisena, mutta kolikon kääntöpuoli on myös selkeästi nähtävissä. Kehon kurittaminen kovalla urheilulla ja reenaamisen tuottama henkinen flow on aina vain väliaikaista. Se on kuin huumetta. Huumetta, jota pidetään hyvänä asiana yhteiskuntatasolla. Urheilu on itsensä koskettamista sisältä käsin lihaksistosta, joten sen nautinnot ovat kuin seksissä. Kova urheilu nollaa pään ja silloin ei jaksa käsitellä oman elämän kipupisteitä. Jossain kohtaa onneksi universumi huolehtii siitä, että jos ihmisen kuuluu lopettaa aiheilta pakoilu ja kohdata itsensä, niin silloin saattaa käydä kuten itselleni. Otetaan se pakokeino hetkeksi pois ja niin alkaa nousta käsittelyä vaativaa kamaa pinnalle.  

Multa otettiin pois 5 tonnin kuukausipalkka ja taloudellinen turva ryhtyessäni yrittäjäksi. Tajutakseni etten tarvitse paljoa rahaa ja päästääkseni irti sen tavoittelusta. Aiemmin arvotin itseäni rahan ja aseman kautta. Se oli status, johon nojasin ja jolla pidin itseäni hyvänä ihmisenä. Kun se purettiin pois, tajusin olevani hyvä ihminen ja arvokas ilman rahaa tai taloudellista statusta. Jumppa oli tuskainen eikä se ole vieläkään ohi, mutta rahan tai maineen tavoittelulla on todella pieni merkitys itselleni tänä päivänä. Sitä tuntuu tulevan sisään juuri sen verran kuin tarvitsen. Päivääkään ei ole vielä tarvinnut nähdä nälkää ja mistään todella tärkeästä en ole mielestäni jäänyt paitsi. Päinvastoin. Purkamalla taloudellisiin asioihin liittyvät ehdollistumat olen päässyt kokemaan todellista vapautta. Vapautta siitä, ettei mun tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurata sisäistä flowtani. Panostamalla vain asioihin, jotka tuntuvat oikeilta. Olla tekemättä mitään rahan vuoksi tai saavuttaakseni jotain. Olen päässyt päästämään irti aiemmista peloistani, että jos tämä ja tuo tapahtuu, niin korttitalo kaatuu. Ehkä se kaatuu vain sen takia, että sillä ei ole enää mitään virkaa elämässäni. Monet ihmiset pelkäävät asioita, jotka itse asiassa ovat jo totta. Joku vihaa työtään tai ei uskalla taloudellisista syistä irtautua parisuhteesta, mutta ei uskalla antautua elämän johdattamaksi, sillä pelkää mitä tapahtuu. Silloin voi kysyä itseltään, mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Vastauksen jälkeen kysyt uudelleen vastauksestasi, että mikä on pahinta mitä siitä voi tapahtua? Saatat tajuta, että elät jo nyt henkisessä helvetissä. Ja mikään mitä tapahtuu, ei välttämättä ole pahempi, kuin se mitä jo nyt tunnet. Henkisellä poluilla kulkijoista sanotaan, että niillä on harvoin paljon rahaa. Ja se on just niin, sillä rahaan ja sen haalimiseen liittyvä ehdollistuminen on yksi isoimpia juttuja, mitä meistä puretaan henkisellä polulla kulkiessa. Opetetaan luottamaan siihen, että sitä tulee sen verran mitä tarvitsee. Raha on länsimaisessa yhteiskunnassa niin suuri kollektiivinen mindfuckeri ja hamsterit juoksupyörässä pitävä porkkana, että sillä mitataan jopa ihmisarvoa. Jonka kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jos ihminen on kusipää tai pihi silloin kun sillä ei ole rahaa, niin siitä tulee vielä suurempi mulkero kun sillä on rahaa. Ihmiset ei muutu paremmiksi, reilummiksi tai fiksummiksi rahan myötä. Vaikka moni niin kuvittelee, sillä länsimaissa rikkaita tai menestyneitä arvostetaan korkealle. Varsinkin Suomessa varallisuus on joku erikoinen mittari, jossa ihminen muuttuu ihailluksi, koska sillä on paljon fyffee. Toivottavasti me herätään joskus ulos tostakin jutusta kollektiivisesti.

Multa otettiin pois jatkuva sykkiminen ja asioiden tavoittelu viemällä mut perusasioiden äärelle kilpirauhasen vajaatoiminnan avulla. Pahimmillaan en pystynyt ajattelemaan selvästi moneen kuukauteen, enkä todellakaan pystynyt kelaamaan kuin kyseisestä päivästä selviämistä. Asuin 10 kuukautta Jenkeissä pienissä huoneissa ja Helsingissä väliaikaisissa kämpissä miettiessäni jäänkö Suomeen vai en. Elinpiiri vedettiin todella pieneksi, jotta näkisin todella lähelle. Ensin vain eteeni ja sen jälkeen vain sisääni. Sykkimisen lopettaminen toi rentouden olla juuri sillä moodilla jokaisessa hetkessä, miltä itsestä tuntui. Jos väsytti niin paljon, etten jaksanut olla kuin joitain tunteja päivästä hereillä, niin nukuin. Se toi armollisuutta itseä kohtaan ja jouduin kohtaamaan oman kuvitelmani luuseriudesta. Olin ajatellut, että sykkimätön ihminen on jotenkin huono ja jos kalenteri ei ole täynnä actionia, niin elämä valuu hukkaan. Ehdollistuma oli tosi vahva melkein 30 vuoden ajalta, joten se harjoitus piti käydä huolella läpi. Tänä päivänä sovellan noina aikoina oppimiani perusperiaatteita. Nukun kun nukuttaa, syön kun on nälkä ja osallistun juttuihin vain silloin, kun mulla on fiilistä. Nykyään pystyn perumaan minkä tahansa menon rehellisesti sanoen ettei huvita, sen sijaan että vääntäydyn paikalle väkisin. Ihmiset on kenties jotenkin niin tyrmistyneitä siitä rehellisyydestä, että ne jopa arvostavat kun sanon miksen tule paikalle. Ainakin väittävät ymmärtävän sitä. Mulle nyt on ihan sama loukkaantuuko joku ihminen siitä, sillä pahinta olisi tehdä jotain itseäni vastaan. Sillain mun prioriteetit vaan tässä hetkessä menee. 

Multa on otettu pois kiinnittäytyminen romanttisiin ihmissuhteisiin, jotta olen tajunnut tarvitsemani rakkauden löytyvän sisältäni. Toisen ihmisen tuoma onnellisuusflow ja rakkaus elämässä on ihana asia, mutta mun on pitänyt käydä tämänkin asian tiimoilta unwindingia. On otettu pois kaikki se, minkä olen kuvitellut olevan olennaista omalle onnellisuudelleni. Ihan kuin joku toinen itsesi ulkopuolelta voisi tehdä sua onnelliseksi. Joku saattaa kuvitella niin, kuten itse aiemmin ajattelin, mutta se on ihan täyttä paskaa. Kukaan itsesi ulkopuolelta ei voi tehdä sua onnelliseksi. Kukaan sun itsesi ulkopuolelta ei voi täyttää sisälläsi olevaa mustaa rakkaudettomuuden aukkoa, ellet sinä itse tuota aukkoa täytä. Mitä suurempi sisäinen aukko, sitä suurempi tarve kompensoida sitä muiden ihmisten tuottamalla rakkaudella tai tavaroilla. Ihmisestä voi tulla rakkausaddikti tai narsisti, jolloin se hakee sisällä olevaan tyhjyyteen täyttöä itsensä ulkopuolelta. Siinä koskaan onnistumatta. Ei se aina ole tuntunut reilulta, että olen kulkenut pitkän pätkän elämästäni yksin. Aikani haaveilin elämästä, jossa tuo significant other astelee elämääni ja tekee siitä jotenkin täydempää. Tajutakseni ettei minulla ole mitään takeita tulevasta ja jos venaan jotain sellaista, johon itselläni on olemattomat vaikutusmahdollisuudet, niin voin tuntea oloni ja elämäni epätäydelliseksi ikuisesti. Sinkuilta usein kysytään, että ootkos tavannu ketään ja missä se elämän tyyppi on. Ihan kuin yksin eläminen olisi jokin välitila, joka päättyy kaikilla jossain kohtaa. Yksin elävät henkisen tien kulkijat (ja kuka tahansa) ei tajua sitä, että itseään on aivan mielettömän arvokasta viedä eteenpäin ilman sitä toista tyyppiä siinä. Olen nähnyt valmennettavissani niin monet kerrat, kuinka toisen itsensä kehittämisen prosessi vääjäämättä vaikuttaa myös parisuhteeseen. Se, että toinen tekee töitä itsensä kanssa ja toinen pysyy paikallaan, tulee jossain kohtaa johtamaan eri teille lähtemiseen. Taajuus on vaan uudessa tilanteessa niin eri, että siinä on mahdoton jatkaa. Sen sijaan jos toinen alkaa ottaa harppauksia itsensä kanssa myös, niin suhteella on toivoa. Upeinta on nähdä pariskuntia, jotka kasvavat vuorotellen ja antavat toisilleen tilaa henkiseen kasvuun. Sitä nimittäin tapahtuu meissä kaikissa, tiedostaen tai tiedostamatta. Parisuhde on myös timanttinen paikka oppia asioita itsestään, mutta se ei tarkoita että kaikki tarvitsevat sitä saadakseen oivalluksia. Toiset ihmiset tarvitsevat enemmän peilejä itselleen, peilatakseen omia kehitystä vaativia aihealueitaan kuin toiset. Ihmissuhteethan ovat vain peilejä meille itsestämme. Se on niiden todellinen tarkoitus, sillä meidän kaikkien tarkoitus on viedä vain itseämme sieluina eteenpäin. Let that sink in for few days.  

Omassa unwinding prosessissani olen päässyt takaisin perusasioiden äärelle. Koen päivittäin syvältä sydämestä kumpuavaa iloa, rakkautta ja onnellisuutta kaikkea sitä kohtaan, mikä näyttäytyy todellisuudessani.  Voin sanoa, etten ole koskaan ollut niin onnellinen kuin olen nyt. Enkä edes osaa kuvitella kuinka syvää sisäistä rauhaa voin kokea jatkossa, jos olen jo nyt päässyt kokemaan sitä mitä nyt koen. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois ja karsiminen varmasti jatkuu. Olen elämän yksinkertaisuuksien äärellä ja koen siitä suurta tyydytystä. Kuinka siunatulta tuntuu tehdä juuri niitä asioita joka päivä, jotka tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Tunnen syvää kiitollisuutta elämää kohtaan enkä olisi päässyt kokemaan tätä tilaa, ellen olisi käynyt läpi unwinding prosessia. Jatkossa aion valmentaa itsensä purkamisesta ja olkoon se yksi tärkeimmistä viesteistäni muille. Sillä vain purkamalla itsensä atomeiksi, voi päästä sen äärelle, mikä on totta. Ilman ehdollistumia, ilman odotuksia, antautuen jokaiseen hetkeen juuri sellaisena kuin se on. Hiiteen asioiden tavoittelu ja tulevaisuudelle rakentaminen. Tajuan yhä syvemmin sen olevan vain egomielen tuottama illuusio, sisäinen olemus ei kaipaa mitään mitä länsimaisessa yhteiskunnassa tavoitellaan. 

Tervetuloa unwinding prosessiin kanssani, ei tavoitella mitään vaan puretaan juttuja atomeiksi yhdessä. Omasta tilastani käsin voin sanoa sen olevan jumpan arvoista. Sisäinen rauha, ilo, kiitollisuus ja sydämestä kumpuava onnellisuus ovat meille kaikille luontainen tila. Ne ovat vain hautautunut kaiken shitin alle, jonka luulemme tekevän meidät onnellisiksi ja jolle olemme ajattelussamme ehdollistuneet. Lopulta meistä puretaan kaikki, mihin me ollaan uskottu. Sitä kutsutaan heräämiseksi. 

Om Shanti - Inner peace for all. 

Kaisa W Koskinen

Ps. Kandee liittyä mun mailistalle, jos et sillä vielä ole, nimittäin sen kautta saat aina mun kirjotukset ja uusimmat jutut suoraan sähköpostiisi. Käynnistän lähiaikoina mm. ilmaiset livestream illat, joissa pääset netin ylitse näkemään, kuulemaan ja osallistumaan käsittelemiini aiheisiin livenä. 

Liity maililistalle tästä ja vastaanota inspiroivia ajatuksia!