Syki vähemmän, koe enemmän

Kesä vaikuttaa olevan monelle aika kaksijakoinen aika. Toiset buukkaa koko loman täyteen touhua ja tekemistä, toiset taas haluaa kesäloman olevan täysin aikatauluttamatonta aikaa. Ja sitten on yhdistelmiä tästä, sopivassa suhteessa. Pitäis chillaa, mennä ja kokea optimaalisessa suhteessa. Ihan sama miten sinä vietät ja suunnittelet lomasi, mun viesti kaikille kesän ajan suhteen on sama.  Ja oikeastaan se mitä kerron kohta, pätee kaikkiin vuodenaikoihin. Elin itse aiemmin niin, että kesälomani oli aina täyteen buukattu. Tai oikeastaan voisi sanoa, että kesäviikonloput + kesäloma oli mietitty valmiiksi jo hyvissä ajoin. Auta armias, jos kesällä oli joku viikonloppu, ettei siihen ollut ilmestynyt mitään eventiä. Silloin oli lähes pakko kehittää jotain tekemistä. Sillä hei, eihän kesällä voi olla vain, vaan sillon pitää sykkiä ihan eläimellisesti, koska on KESÄ. Tsiisas olin niin metsässä, en kirjaimellisesti, mutta ajatuksellisesti. Viikonloput ja lomat oli yhtä suorittamista, erilaisten kokemusten perässä juoksemista. Kokemuksilla hain tiettyä fiilistä, minkä ajattelin tekevän mun olosta hyvän. Kesäaikaan liittyi tietty lataus, silloin oli tehtävä kaikkea sellaista mikä ei muka muulloin ollut mahdollista. Kauppakorkeasta valmistuttuani en ollut tainnut viettää yhtään lomaani Suomessa ennen yrittäjäksi ryhtymistä.  Piti aina päästä muualle, kokemaan ja näkemään jotain kun kerran oli se LOMA.

Mitä olen oppinut vasta nyt, niin on aikatauluista irti eläminen ja antautuminen jokaiselle hetkelle sellaisena kuin se on. Tänä kesänä en ole ottanut mitään ressiä liikahtamisen suhteen Espoon Tapiolasta yhtään mihinkään. Enkä kyllä ressannu sykkimisestä enää viime kesänäkään. Silti mulla on ollut ja on kalenterin mukaan tulossa myös aivan mahtavia juttuja. Kyse onkin siitä, että se on mulle ihan sama, onko mun kalenterin mukaan jossain kohtaa tulossa huikeita tapahtumia vai ei. Sillä en enää odota yhtään mitään tapahtumaa, koska tässä hetkessä ja näissä puitteissa mun on joka tapauksessa aivan käsittämättömän hyvä olla. Aiempi tarve kokea jotain, mitä en muka kotioloissa kokenut, on poistunut. Sittemmin olen tajunnut, että matkalle lähtee aina mukaan yksi vakiokaluste. Minä itse. Eihän itseään voi paeta, tää paketti liikkuu aina kun minä liikun johonkin. Voin tehdä tätä prosessia nimeltä elämä ja sen oivaltamista ihan yhtä lailla kotisohvalta käsin, kuin vaikkapa Atlantin toiselta puolelta. Mulle itse asiassa näyttäytyy matkustaminen nykyään niin, että se on pakoa siitä mikä on todellisuutta. Sitähän sillä haetaan, erilaisuutta perusarjesta. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan tiedostaa että ne fiilikset mitä siellä lomalla koetaan, on aivan yhtä lailla koettavissa missä tahansa. Siinä kohtaa, kun kotona oleminen on ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin matkalle lähteminen, voisin sanoa ihmisen olevan menossa melko hyvässä kohtaa läsnäoloharjoittelua. Mulle se näyttäytyy muun muassa niin, että nykyään koen valtavan suurta onnellisuutta ja iloa ihan siitä, että ulkoilutan mun koiraa Wilhoa läheisessä puistossa. Tepastelen siellä kun koira juoksee vapaana ja fiilistelen vuorotellen nurmea, puita ja taivasta. Se ihana yksinkertaisuus ja ilon kokeminen jokaisesta hetkestä käsin on se, mikä on hukassa tässä nykymenossa. Aina metsästetään vaan kokemuksia ja ajetaan takaa erilaisia fiiliksiä. Loma on onnistunut, jos on kierretty joko maailma, Eurooppa tai vähintään Suomi. Auta armias jos ei ole kertoa kesälomasuunnitelmia, kun töissä kysytään ennen lomaa, että mitäs aiot tehdä. Loman jälkeen kerrotaan suu vaahdossa kahvipöydässä mitä kaikkea tuli lomalla suoritettua. "Suorittaminen helvettiin" on mun tän kesän mantra. En jaksa enää ylipäätään tehdä yhtään mitään, mihin mulla ei oo fiilistä. Sillä olen oppinut, erinäisten oppiläksyjen kautta, että antautuminen elämään jokaisessa hetkessä sellaisena kuin se näyttäytyy, tuottaa mulle selkeästi parhaan fiiliksen ja lopputuloksen. Kaikki muu sätkiminen ja kaavailu on täyttä ajanhukkaa.   

Mitäs jos päättäisit pyhittää edes osan lomastasi tai ainakin osan viikonlopuista puhtaalle olemiselle? Oleminen on sitä, kun keskittyy nukkumaan, syömään ja hengittämään. Se ei sisällä mökin maalausta, megaurheilua tai kukkapenkin kitkemistä. Monet sanoo, etten tehnyt mitään kun kysytään. Onneksi osaan kysyä tarkemmin ja usein selviää, että siellä on kuitenkin suoritettu ties mitä hommia. Oleminen on se sietämätön tila, mitä joskus saattoi kokea lapsena ja nuorena kun ei muka ollut hetkellisesti mitään tekemistä. Se on se tunne, että mun pää hajoo, jos ei kohta ala tapahtuun jotain. Jos kestät sen ahdistuksen yli, niin lupaan sulle aukeavan ihan uuden ulottuvuuden. Mutta se vaatii, että kestät sen ahdistuksen tunteen, minkä ego tuottaa sulle, kun et tee yhtään mitään. Paitsi nukut, syöt ja ihmettelet. Harva aidosti pystyy siihen, sillä se tila tuo esiin meissä niitä ajatuksia ja tuntemuksia, jotka me jemmataan sillä jatkuvalla suorittamisella.  Sillon ollaan aidosti itsen äärellä ja vastaanotetaan sisimmästä tulevaa viestintää. En väitä sen olevan helppoa, sillä mieli pistää vastaan. Egon mielestä sun pitää mennä, tehdä ja touhuta. Koska sillon et joudu kohtaamaan itseäsi. Kun epämukavat fiilikset hiipii systeemiin, niin antaudu. Antaudu tunteen kaikki ne tunteet, mitä sieltä tarjoillaan. Käy ne läpi, niiden toisella puolella on enemmän vapautta ja rauhaa, mitä olet ehkä koskaan kokenut.  Ennen kun pääset liian hyvin jyvälle itsestäsi ja siitä mitä todellisuudessa olet, on loma ohi. Joten turha pelätä, että rentous ottaisi ylivallan olemisestasi ja susta tulis oman elämäsi Uuno Turhapuro loppuelämäksi.

Saatat kuitenkin oppia asioita itsestäsi, unelmistasi, saada sisäistä viestintää elämäsi suunnasta ja oppia enemmän läsnäoloa. Joten turhaa se harjoitus ei ole ollut. Kesälomat ovat tuoneet mulle aikoinaan ollessani palkkatöissä aina hitusen lisää tilaa ajatteluun. Koin välähdyksiä olemisen keveydestä ja rauhan tilasta. Sain ikään kuin maistiaisen. Nykyään voin olla kiitollinen niistä välähdyksistä vuosien varrelta, sillä ilman niitä en olisi ennen tiennyt tälläisen tilan olemassa olosta. Mullekin on edelleen uusi juttu elää läsnäolosta käsin. Se on jotenkin niin käsittämätöntä, kun ajantaju katoaa ja viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä. Eikä oikeastaan kuukausillakaan. Suurimman osan ajasta olen pihalla mikä päivä on, sentään tiedän mikä vuodenaika on menossa. Kaikki sovitut jutut pitää laittaa kalenteriin, jos aikoo jotain muistaa. Läsnäolo tekee sen. Älä kysy mitä tein viikko sitten tai mitä teen heinäkuun lopulla. Sillä en muista ja tulevaisuuteen katsominen viikkojen päähän tuottaa liikaa päänvaivaa. Elokuu tuntuu yhtä kaukaiselta, kun jollekin kenties joulun ajattelu kesällä. Sillä mitä enemmän olet läsnä, sitä paremmin tajuat tämä hetken timanttisuuden. Istut puiston penkillä ja tuijotat lokkia tunnin. Tai taivasta. Tai puistoa. Mieli elää menneessä tai tulevassa. Sinun todellinen olemuksesi ei elä missään muissa hetkissä kuin NYT. 

Vähemmän tavoitteita ja sykkimistä, enemmän olemista. Toivon, että pystyt vähentämään tiettyjen fiilisten metsästämistä ja luottamaan siihen, että se mitä on meneillään kussakin hetkessä, on parasta juuri siinä hetkessä. Sen sijaan, että etsit ja tavoittelet jotain, antaudutkin kokemaan sitä mikä on jo läsnä. Niin kovin yksinkertaista ja samaan aikaan mielelle (=egolle) mahdotonta. Ego ei osaa olla läsnä, koska sillä ei ole mitään virkaa puhtaassa läsnäolossa. Mitä enemmän opit olemaan kiinni tässä hetkessä, sitä vähemmän olet egosi ohjauksessa. Ja siitä ei seuraa mitään muuta kuin hyviä juttuja. Trust me.

Läsnäolevalla rakkaudella, 

Kaisa W    

PS. Voit maadoittaa itseäsi paremmin läsnäolevaksi Sisäinen rauha #karmakivikorulla, tsekkaa täältä http://www.asennekysymys.fi/karmakivikorut/