Pettymys ihmisiin

Mää oon pettynyt ihmisiin. Olen ollut sitä jo hetken aikaa. Universumi toimittaa mulle päivittäin viestejä siitä, kuinka monessa muodossa mun pettymys ihmisiin näyttäytyykään. En jaksa kantaa harteillani maailman tasoista pettymystä ihmiskuntaan, kohdistan pettymykseni enemmän ihmisiin joita tunnen. Ja tuntemattomiinkin. Joten tunne vaan kaikessa rauhassa pisto sydämessäsi lukiessasi tätä bloggausta. Sillä uskon, että tunnistat jostain kohtaa itsesi. 

Mua harmittaa se, että ihmiset on kiinnostuneita vain itsestään. Tästä hyvä esimerkki oli kun kävin jälleen joku aika sitten 1,5h puhelun erään ystäväni kanssa ja hän ei kysynyt kertaakaan mitä mulle kuuluu. Olin ollut just viikon raatona sen kuuluisan mahataudin kanssa, mistä kerroin sulle viimeks. Ihmiset elää niin omassa päässään ja elämässään, että suuren osan ajasta niitä ei ees kiinnosta miten muilla ihmisillä menee. Koska minä, minä, minun ongelmani ja minun elämäni. Tsiisas. Lähdin keväällä mukaan HelsinkiMission toimintaan, jossa aloitin aamukorvapäivystäjänä. Klo 5-9 välissä sinne soittaa vanhemmat ihmiset, jotka kokevat yksinäisyyttä. Heillä ei ole ketään kelle kertoa miten päivä on alkanut ja he kaipaavat sitä, että edes joku kuuntelee miten menee. Olin siellä tänään aamulla ekaa kertaa saatuani koulutuksen asian tiimoilta. Puhuttiin unista, aamukahvista, seksistä, talousvaikeuksista, yksinäisyydestä, ihmissuhteista ja Jumalasta. Ihan huikee aamu, olen niin kiitollinen että saan antaa oman vaatimattoman panokseni ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi. Koska se on tosi todellista monelle. 

Itse en koe yleensä yksinäisyyttä, koska olen luonteeltani puoliksi erakko ja puoliksi seuraeläin. Rakastan olla yksin. Mutta se on enemmän valintaa, kuin pakon sanelemaa. Näen kyllä tulevaisuuden, jossa se ei välttämättä ole valinta. Sillä kun kattelen mun frendien menoa ja kiinnostusta muuta kuin omaa elämäänsä kohtaan, niin se on varmaan odotettavissa ainakin osan näistä ihmisistä kanssa. Jos ne ei siis paranna tapojaan, minkä pitää tapahtua niiden omasta oivalluksesta eikä mun palautteen perusteella. Taidampa käynnistää jälleen talkoot jengin karsimiseksi. Mun mielestä suurin ongelma mistä saan kiinni on TAVOTETTAVUUS ja LÄSNÄOLO. En tunne perheeni lisäksi kuin yhden ihmisen, joka on oikeasti tavotettavissa aidosti. Kun soitat ja näet tätä ihmistä, niin se on oikeesti siinä. Se ei oo somessa, se ei oo omassa päässään ja ongelmissaan eikä se odota lähtöä seuraavaan mestaan, mihin se on menossa tapaamisen jälkeen. On niitä ehkä kaksi, ketkä tulee mieleen. Kun puhut tälläisen ihmisen kanssa puhelimessa, niin se ei häsää muuta samalla, vaan on aidosti läsnä. Jokaisella pitäisi olla edes yksi sellainen ihminen elämässä, joka on SAATAVILLA. Henkisesti ja fyysisesti. Mua vituttaa sopia ihmisten kaa tapaamisia johkin 2 viikon päähän. Mulle 2 viikkoo on niin pitkä aika mun omassa aikarealityssä, että voin olla siinä ajassa missä päin maailmaa tahansa. Jos sulla ei oo mulle aikaa puhelimessa tai livenä kahteen viikkoon, niin pidä tunkkis. Hengaan mielummin niiden kaa, ketkä on saatavilla. Tietysti on myös ystäviä, jotka asuu vaikka toisessa maassa tai muuten matka on pitkä. Ja heidän kanssaan tavatessa jatketaan siitä mihin jäätiin viimeksi. Ja se on ihan parasta. Mut eihän ne oo lähipiiriä sillon, koska ne ei oo kuuntelemassa sun aivotuksia säännöllisesti. Mut se voi silti olla arvokas ja hyvä ystävyyssuhde. Jokainen ihmissuhde vaatii duunia. Yhteys pysyy ja syvenee vain yhteisen ajan myötä. 

Mutta kun ihmisillä on niin kiire, ettei ne kerkee näkeen tai puhuun. Mihin niillä on saatanallinen kiire? Hautaan? Tai ne on väsyneitä töistä. Mikä saa ne tekeen sellasta työtä, josta ne on ihan loppu kaikki illat? Rahan takia kai, koska sitä voi sitten varmaan syödä yksin vanhana ja kokea suurta iloa. Oikeestihan sellasille ihmisille tehdään tilaa omasta ajasta, joita halutaan nähdä. Mikä on tärkeämpää, kuin ihmisten väliset kohtaamiset? Mää haluun aikamatkustaa vähintään 50 vuotta taaksepäin, elän kuvitelmassa jossa ennen aikaan ihmisillä oli aikaa toisilleen. Ajaako se siipan kanssa sohvalla pötkötys ystävien kanssa tapaamisen ohi? Entä onko molempien vanhempien oltava aina illat kotona, joka päivä? Mitä jos aikaa annetaan vuorotellen vanhemmille viettää one-on-one hetkiä lasten kanssa? Ymmärrän, että työpäivän jälkeen lasten kanssa oleminen jää lyhyeksi. Mun isä reissas tosi paljon kun olin pieni ja musta on kasvanu ihan tasapainoinen ihminen. Mut se vaatii sen, että sillon kun siellä kotona ollaan, niin ollaan läsnä. Liian usein vanhemmat on henkisesti muualla, vain ruho on paikalla siellä kotona. On ne ajatukset sitten oman pään sisällä, hoidettavissa asioissa tai töissä, niin lapselle se näyttäytyy vanhemman kiinnostumattomuutena häntä kohtaan. Ja jos mää aikuisena tunnen läsnäolottomuutta monissa ihmisissä, niin mitä se saa asiaa ymmärtämättömän lapsen tuntemaan? Just asking. 

Ketä on sun elämän tärkeät ihmiset? Ei niitä tarvii olla montaa. Kehen haluat panostaa? Mihin ystävyyssuhteisiin sää haluat laittaa aikaasi? Minkä ystävyyssuhteiden aika on tässä hetkessä ohi? Kenen kanssa olet tekemisissä vain velvollisuudesta tai historian perusteella? Voitko olla sulle tärkeille ihmisille paremmin läsnä, kiinnostunut, saatavilla? Se tarkottaa viesteihin ja puheluihin vastaamista kohtuu ajassa. Se tarkoittaa aitoa kiinnostusta toisen ihmisen kuulumisista. Se tarkoittaa molemmin puolista yhteydenpitoa. Oletko muuten kertonut niille ihmisille, ketkä koet tärkeiksi, että ne on sulle tärkeitä ystäviä? Olen myös havainnut, että monet parisuhteessa elävät ihmiset elää vaan niille kumppaneilleen. Ne ei juuri harrasta omiaan tai pidä kiinni omista jutuistaan. Varsinkin naiset sortuu tiputtaan omat juttunsa pois. Miehet osaa olla itsekkäämpiä. Salille, lenkille tai kaljalle mennään kun siltä tuntuu. Jos sattuu kuulumaan siihen 50%:iin pareista, joille tulee ero, niin sillon ollaankin ihmeissään kun tyttöjen kaa ollaan viimeksi nähty puoli vuotta sitten. Ei ole välttämättä ylläpidetty verkostoa, johon turvata kun tulee lunta tupaan. Tai sit on nää, jotka ilmestyy vaan sillon elämään ystävinä kun ne ei seurustele. Vanhemmiten jengi tuntuu tajuavan tän jutun, mut perheen perustamisvaiheissa se fokus on luonnollisesti perheessä. Juuri sillon, kun se perhe imee eniten energiaa, niin sillon just ne naisten väliset kohtaamiset olis tärkeitä. Niistä saa virtaa ja perspektiiviä. NAISET: jos joku asia on todella tärkeä elämässä, niin se on ystävyyssuhteet ja niiden ylläpito. Mikään äijä tai parisuhde ei tule koskaan korvaamaan sitä bondia ja vibaa, mikä naisten välillä on. Sen takia suosittelen lämpimästi panostaan nimenomaan tyttöjuttuihin. 

Kiitos kun luit mun angstin ihmisiä kohtaan. Mulle riittää, että ihminen on kiinnostunut myös muista kuin omista jutuistaan, se pitää yhteyttä, on saatavilla, on läsnä ja tekee mulle aikaa. Ei oo mielestäni kauheesti vaadittu. On tosi ok karsia elämän ihmisiä. Se tapahtuu helposti, varsinkin suhteissa joissa itse olet aktiivinen osapuoli. Et soita enää. Simple as that. Panosta muihin ihmisiin, niihin jotka haluaa yhteistä ystävyyttä yhtä paljon kuin sinä. Ystävyys on kuitenkin siinä mielessä heikko, että se ei kestä parisuhteen kaltaisia solmuja. Rakkautta se ystävyyskin on, mutta se rikkoontuu helpommin. Fyysinen ulottuvuus parisuhteissa vie ne vaan eri levelille. Molemmissa suhteissa on totta, että ilman panostuksia homma menee vituiks. Ennemmin tai myöhemmin. 

Ihanaa viikkoa, Om Shanti

XXXO Kaisa 

PS. Jos joku on rakkauden osoitus sun ystävälle, niin se on Karmakivikoru! Tsekkaa sopiva tästä ja tilaa lahjaksi verkkokaupasta. 

PSS. 3x90min valmennuspaketti on nyt loistohintaan 390€ sis. alv 24%. Syksy on uudistumisen aikaa, tule kun kuulet sisäisen kutsun! 

PSSS. Jos et oo mun maililistalla, liity siihen täältä.