Millainen tarinankertoja olet itsellesi?

Meillä kaikilla on tarinoita itsestämme, joista haluamme vimmatusti pitää kiinni. On se sitten sairaus, surkea lapsuus, epäoikeudenmukainen kohtelu elämässä tai mikä tahansa juttu, joka antaa meille oikeutuksen johonkin. Yleensä uhriutumiseen, valittamiseen tai paikalla junnaamiseen. Tarina alkaa vuosien saatossa saamaan oman elämän ja siitä onkin sitten jo vaikea luopua. Jos olet vuosia kertonut itsellesi olevasi vaikkapa narsistisen vanhemman tai puolison uhri, niin mikä sun tekosyy sitten on, kun et enää mene tarinasi taakse uhriutumaan? Tai kun lapsuus oli mitä oli, niin sen takia elämä on nyt rankkaa. Tai että tekisit sitä ja tätä ja tota, jos sulla olis enemmän aikaa ja rahaa. Mitähän tapahtuis, jos ottais vastuun omista tarinoistaan ja tajuaisi niiden olevan egon satuja? Mitähän sitten tapahtuisi? Marttyyrihommat on niin kivoja ja egolle superherkullisia, niistä kun pystyy ammentaan ihan loputtomasti. Ja kun kerrot muille tarinoita sun elämän rankoista jutuista, niin saat kenties vielä sääliä ja sympatiaa osaksesi. Kukapa ei jäisi sellaiseen koukkuun, kun voi mennä omien tarinoidensa taakse piiloon ja saada vielä muilta hyväksyntää sen varjolla? Sempä takia me pidetään niistä tarinoista kiinni, koska ne palvelee meitä. Uskon ihmisen kaikkien tekojen takana olevaan positiiviseen tarkoitukseen. Sarjamurhaajakin perustelee tekonsa itselleen positiivisen tarkoituksen kautta, mikä se sitten ikinä onkaan. Me muut avohoitopotilaat täällä kaduilla perustellaan juttuja itsellemme ihan yhtä lailla, onneksi pääsääntöisesti lain sallimissa rajoissa. 

Me kaikki kerrotaan itsellemme ihan järjetön määrä tarinoita, jotka perustuu löyhästi todellisuuteen. On ne sitten menneeseen, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen perustuvia. Nykyhetkessä voi puhua itselleen rumasti pään sisällä ja uskotella jonkun asian olevan totta. Vaikkapa kertoa peilikuvalle kuinka läskiltä tai riittämättömältä oma kuva näyttää. Tulevaisuuteen suuntaavat tarinat on sellaisia, jossa me uskotellaan itsellemme, ettei suksi luista täydellisesti ennen kuin joku juttu X on saavutettu. Menneisyyden tapahtumat on kuin Pandoran lipas, josta pystyy ammentaan ties mitä luonnevikoja tai mielenhäiriöitä tässä hetkessä. En väitä etteikö jotain juttuja olisi oikeasti tapahtunut, mutta väitän, että niissä on ajan myötä enemmän tunnepuolen värikynää kuin alkuperäisessä tapahtumassa. Kato ku mulla oli sellaset vanhemmat, niin sen takia mää oon näin fucked up. Tai jokin tapahtuma aiheutti mussa tälläsen ikuisen tunnelukon, josta en vaan pääse eroon. Et koita ny vaan ymmärtää, kun oon tällänen tunnevammanen. Missä on omistajuus ja vastuu omasta itsestä? Se, että ihminen on elänyt jossain olosuhteissa tai saanut jotain epämiellyttäviä kokemuksia EI tarkoita sitä, että sen on uhriuduttava niille loppuelämäksi. Ja jos niin tekee, niin se on ihan oma valinta. Kylmästi sanottu, mutta totta. Nykyhetkessä oman pään sisäistä dialogia on mahdollista muuttaa tulemalla tietoiseksi tavasta, jolla puhuu itselleen. Tulevaisuudessa voi elää ihan millasta elämää haluaa, mutta niin kauan kun mieli on vaan tulevassa, niin tän hetkinen elämä on todennäköisesti aika shittiä. Esimerkiksi läsnäoloa on mahdoton oppia, jos ei pysty linjaamaan ajatuksiaan tähän hetkeen. 

Otan esimerkin uhrin rooliin menemisestä. Joku on loukannut sanoilla tai teoillaan ja koet, että sua on kohdeltu väärin. Päivittäin saatat tuntea epäoikeudenmukaisuutta ja sisälläsi kiehuu, kuinka sinua kehdataan tai kehdattiin kohdella jollakin tavalla. Realismi: Sinä olet mukana itsesi kohtelussa 50% panoksella. Et välttämättä pysty vaikuttamaan itse tapahtumaan, mutta tunnekokemuksen voi aina kyseenalaistaa. Tunnekokemus ja todellinen tapahtuma eroavat toisistaan melko usein. Joskus kyse voi olla myös sielun oppiläksyistä, kokemuksista joita et ole tietoisesti valinnut elämääsi. Näin ollen jonkin kokemuksen saaminen voi olla tietoista, alitajuista tai karmista. Otan esimerkin omasta elämästä. Ihastuin aikoinaan yhteen kundiin tosi paljon ja meillä oli pikku lovestoori hetken aikaa. Sit se dumppas mut ja häipy kun pieru Saharaan. Enkä enää koskaan kuullut siitä mitään. Olisin voinut vetää uhrin roolia, jossa olisin kertonut kaikille et näin karmee juttu kävi ja oih voih. Olihan se paska tunnekokemus tulla hylätyksi, mutta mulla oli siinä 50% panos. Mun piti saada itselleni hylätyksi tulemisen kokemus, jotta opin miltä se tuntuu ja etten aiheuta toivon mukaan sitä kellekään toiselle. Oliko se mun tietoisen mielen päätös? Ei. Itse uskon sen olleen karmista, olin tilannut sielulleni tuon kokemuksen oppiakseni itsestäni lisää. En voi muuttaa itse tapahtumaa, mutta voin kantaa oman vastuuni ottamalla tunnekokemukseni totuudelliseen tarkasteluun. Mitä se kundi sitten sai näytille kokemuksesta? Voin vain arvioida, ettei se sitten ollutkaan valmis parisuhteeseen, vaikka kertoi itselleen sellaista tarinaa. Mun kohtaaminen toi sille näytille tyypin, jossa oli ne jutut mitä se oli kertonut kumppaniltaan haluavan. Sit kun universumi toimitti manifestoidun paketin, niin ei se ollutkaan valmis luopumaan siitä elämästä mitä se eli. Jos sillä oli valot päällä itsensä suhteen, niin se oppi itsensä kusettamisesta ja mää sain hienon kokemuksen hylkäämisestä. Jokainen voi valita, miten ottaa erilaiset kokemukset vastaan. Saatko ikuisen trauman, mietitkö mikä pointti siinä kokemuksessa oli vai uhriudutko. Ihan sama minkä valitset, niin se palvelee just sitä mitä pitääkin. 

Tarinan voi suunnata myös tulevaisuuteen. Ego rakentaa tarinan, jossa onnellisuus on saavutettavissa vasta kun asiat ovat toivotulla tavalla. Sitten kun asiat on kuten on toivonut, niin pääsee näkeen, ettei se tuonutkaan sitä onnea mitä kuvitteli. Sillä sisäinen rauha, jota onnellisuus mulle edustaa, ei liity millään tavalla tavoitteiden toteutumiseen tai olosuhteisiin. Se ei riipu yhtään mistään muusta kuin siitä, että pystyy aidosti hyväksymään sen mikä on nyt totta. Sillä se mikä on sun todellisuutta juuri nyt, on just se kohta, missä sun kuuluu olla. Ei enempää eikä vähempää. Mistä tiedän sen olevan niin? Byron Katien sanoin siitä, koska se on sun todellisuutta. Joten sen kuuluu olla niin. Kaikki muu rimpuilu on todellisuuden vastustamista. Elin itse ennen vähintään 2 vuotta tulevaisuudessa omassa mielessäni. Saavutin kaiken, mitä olin halunnut. Asetetut rajapyykit tuli todellisiksi ja mieli oli taas 2 vuotta edellä. Joten mikään ei koskaan tuntunut miltään, koska mieli halusi aina lisää. Kunnes mut laitettiin tälle polulle jota nyt kuljen, jossa olen luopunut lähes kaikesta mitä ennen tavoittelin ja mihin uskoin. Todetakseni elämäni tähän astisessa ns. "henkisessä high ja materiaalisessa low pointissa", etten koskaan ole ollut näin onnellinen, sisäistä rauhaa tunteva ja henkisesti vapaa kuin olen nyt. Ja mulla on länsimaisen mittapuun mukaan ihan tosi olematon määrä asioita, mitkä täällä kuvitellaan onnen tuottajiksi. Kun ei se sisäinen rauha = onnellisuus ole missään niissä saavutetuissa jutuissa, materiassa tai toisissa ihmisissä. Mulle se on tila, jossa olen hyväksynyt asiat niin kuin ne ovat, yrittämättä muuttaa yhtään mitään. Luotan siihen, että tää on parasta mitä mulle voi juuri nyt tapahtua. Mitä enemmän vastustaa todellisuutta, sitä enemmän kokee onnettomuutta. Mieli rakastaa todellisuuden vastustamista. On paljon helpompi kehitellä tarinoita, joilla antaa oikeutuksen tuntea olonsa kurjaksi. Tarinat voivat olla vaikkapa seuraavia: En ole vielä tavoitteessani, en voi tuntea tyytyväisyyttä. En elä onnellisessa parisuhteessa, elämäni on rakkaudetonta. En ole ihannepainossani, en voi tuntea hyvää oloa. Tein virheen, olen huono ihminen. Tuloni ovat liian pienet toteuttaakseni haluamiani asioita. Ja tuhat tarinaa lisää. Mitkä on sun tarinoita? Miten sinä estät itseäsi kohtaamasta todellisuuden? Mikä sua estää kokemasta onnellisuutta eli mun kielellä sisäistä rauhaa tässä hetkessä? 

Mää oon purkanut itsestäni niin monta uskomusta ja tarinaa, että saan itseni kiinni melko nopeasti, kun välillä alan satuileen itselleni. Se riittää, että sulla on tiedostus omista tarinoistasi. Ei niille välttämättä tarvii tässä hetkessä tehdä mitään, kunhan ensin tunnistat, että tällästä läppää mää itselleni uskottelen. Tuntematta siitä mitään huonoa omaatuntoa tai pyrkimättä muuttamaan tarinaa. Mitä taitavampi satuilija, sitä enemmän itsensä kusettamista ja myös sitä haastavampaa voi olla saada joistain isommista itsensä huijauksista kiinni. Sillä niistä tarinoista tulee niin totta itselle, ettei edes tajua niiden olevan satuja. Luota siihen, että sulle tulee näytille tässä hetkessä just ne sadut, joista olet valmis päästämään irti. Ja ajan myötä tulet huomaamaan niitä lisää ja sit alat työstään niitä. Se on vähän kun lukisi lapsuuden kirjaa Tuhat ja yksi yötä. Siinä oli satuja monelle illalle, joten anna itsellesi armoa ja aikaa omien tarinoidesi purkamisessa. 

Jos haluat kulkea ohituskaistaa itsesi kanssa, niin mulla on sohvapaikka sulle. Voit aloittaa itsetutkistelun 6 viikon valmennusohjelmalla, Sisäinen rauha workshopilla tai yksittäisen valmennustapaamisen avulla. Mun elämäntehtäväksi on näyttäytynyt itsensä oivaltamisen tukeminen ja siitä syystä kirjoitan muun muassa tätä blogia. Tule kun kuulet sisäisen kutsun.

Om Shanti - kohti sisäistä rauhaa.

Kaisa W Koskinen

Henkisen kasvun valmentaja, ekonomi, Licensed Trainer of NLP®

Ps. Jos et ole vielä mun maililistalla, niin liity täällä ja saat aina tuoreimman bloggauksen suoraan sähköpostiisi :) 

Pss. Sisäinen rauha workshopissa sunnuntaina 6.9. on vielä tilaa, ilmottaudu mukaan täällä!

Psss. Henkilökohtaisen valmennusohjelman voi aloittaa milloin tahansa, ota yhteyttä niin sovitaan yhdessä milloin aloitat matkasi itsensä oivaltamisen ytimeen!