Kun peloista tuli totta

Ootko koskaan miettinyt mitä kaikkia asioita pelkäät? Ei mitään pikkujuttuja, vaan sellasia joiden ajattelet syöksevan sun elämää ihan aidosti radaltaan ja pelkäät niiden aiheuttavan todellista kurjuutta. Tein oman listani noin 2,5 vuotta sitten ja tein viime viikolla hauskan havainnon. Elän kaikkia mun pelkoja läpi juuri nyt, tässä ajanjaksossa. On hyvä tehdä ero vaaran ja pelon välillä. Vaara on todellista, pelko on valinnaista. Kun tulivuori alkaa purkautuun ja seisot vuorella, niin vaara kuolemalle on todellista. Jos päätät olla matkustamatta tulivuoren viereen, sillä pelkäät sen purkautuvan ja kuolevasi, niin silloin tottelet pelkoa. Kerron sinulle peloista, sillä todellista vaaraa elämässäni ei näytä olevan. 

Pelot on asioita, joita me kuvitellaan meidän päässä todellisiksi. Ne ei yleensä ole kovin todellisia, ellei pelko perustu johonkin oman elämän todelliseen kokemukseen. Kuten vaikkapa hukkumista lähellä ollut kokemus, josta saattoi syntyä pientä jännitystä yksin uimiseen jatkossa. Mennyt kokemus ei kuitenkaan ole tae sen toistumisesta, joten siinäkin pelko on kuvitelmaa. Yleensä me pelätään asioita, joista meillä ei oo ees mitään käsitystä, onko ne pelkäämisen arvoisia. Ne on juttuja, joiden me kuvitellaan aiheuttavan jotain ikäviä tuntemuksia. Ja kukaanhan ei halua elämäänsä mitään ikävää. Pelko saa meidät tekeen ihan käsittämättömiä juttuja. Käveleen satoja rappusia ettei vaan tarttis mennä ahtaaseen hissiin, oleen jonkun idiootin kaa ettei vaan tarttis olla yksin, sykkiin ihan hulluna ettei joutuisi kohtaamaan itseänsä tai pitään tunteita sisällä ettei vaan joku suuttuis. Millä hinnalla me tehdään näitä älyttömyyksiä? Sillä, että me kuvitellaan pelon toteutuessa sen jotenkin musertavan meidät. On vaan superpelottavaa kohdata jotain, joka on alunperinkin täysi illuusio. Pelkohan on tuntemattoman pelkäämistä, jonkin sellaisen kokemista jonka lopputuloksesta ei ole takeita. Pelko määrittelee niin montaa toimintoa meissä joka päivä, että sitä ei enää edes tunnista. Ihminen syntyy kahden pelon kanssa maailmaan. Ne ovat putoamisen pelko ja kovat äänet. Kaikki muu on erilaisten kokemusten ja kuvitelmien kautta luotua. Karmasta viimeisenä irtoava juttu on kuolemanpelko. Loppupeleissä ihminen tekee mitä vaan selvitäkseen hengissä, niin suuri on eloonjäämisvietti. Niin kauan kun elämä kiinnostaa. 

Aivot näyttää meille kaiken kuvina, mielikuvina. Tästä syystä me pelätään ihan yhtä paljon unissa, elokuvissa kuin valveilla. Aivot ei tiedä, oletko unessa vai katseletko oikeesti leijonaa silmästä silmään. Nimenomaan mielikuvat aiheuttaa meissä pelon tunteen. Mulla on ollut valmennettavana ihmisiä, jotka on halunneet päästä jostain pelosta eroon. Kun kysyn minkä kokonen kuva henkilöllä on mielessä, niin yleensä ne on paljon todellisuutta suurempia. Itekin olisin ihan paskat housussa, jos kattelisin jatkuvasti suuren seinän kokoista rottaa tai hämähäkkiä. Mitä suurempi mielikuva, sitä vahvempi tunnekokemus. Mitä vahvempi tunnekokemus, sitä enemmän ajatusenergiaa. Eräs kundi kerto yhdellä NLP kurssilla kelaavansa erästä pelkoaan 6-8h päivässä tavalla tai toisella. Sen mielikuva oli isompi kuin se hotellirakennus, missä me oltiin. Hassua miten mieli toimii ja hienoa on se, että peloista voi tehdä miellyttävämpiä muokkaamalla mielikuvia. 

Mun muutaman vuoden takaiset pelot on maalattuna unelmataulun toiselle puolelle. Taulussa on kiva puoli ja sit se puoli, jota pidetään kirjahyllyä vasten. Listasin silloin asiat, joissa epäonnistumisen ajattelin syöksevän mut jonkinlaiseen turmioon. Niistä monet oli unelmien vastakohtia, juttuja jotka toteutuu, jos mun unelmat menee pieleen. Tietämättä yhtään mitä on luvassa mun elämän seuraavissa luvuissa, huomaan eläväni tässä hetkessä läpi kaikkia niitä asioita, mitä listasin 2,5 vuotta sitten. Sanoja joita käytin omien pelkojeni listaukseen olivat mm. rakkaudettomuus, epäonnistuminen, taloudellinen kurjuus, paino-ongelmat, luovuttaminen ja unelmista luopuminen. Noi kaikki on tietyssä mittakaavassa totta, siinä mitä määrittelin vuosia sitten. Veikeetä on se, että ajan kulumisen myötä myös perspektiivi on muuttunut. En enää pelkää samoja asioita tai ne ei aiheuta mulle enää päänvaivaa. Ei ole mitään mitä pelätä, sillä mullahan on kaikki hyvin. Vaikka elän mun aiemmin määrittelemässä helvetissä. 

En oo koskaan painanut niin paljon kuin painan nyt. En ole koskaan ollut näin isossa kusessa taloudellisesti kuin nyt. En ole vielä löytänyt suurta rakkautta rinnalleni. Koen, että ainakin taloudellisilla mittareilla mun yritystoiminta on epäonnistunutta. Olen luopunut unelmien tavoittelusta ja nostanut kädet ilmaan monessa suhteessa. Samaan aikaan kun olen irrottanut asioista, en ole koskaan ollut näin vapaa, näin onnellinen, näin avoin kokemaan mitä ikinä elämä tuo eteeni. Koska mähän en voi tässä kohtaa tietää, onko nyt menossa vielä hyvä vaihe vai meneekö mulla parin vuoden päästä vielä huonommin. Vai paremmin. Eikä sillä oo mulle enää merkitystä. Menee miten menee, niin pystyn elämään siitä kohdasta käsin. Olen oppinut, että jos johonkin mun vaikutusmahdollisuudet on olemattomat, niin ne on elämän tuomiin kokemuksiin. Voin kenties siirtää niitä tai pitkittää kitumista, mutta loppupeleissä ne kokemukset tulee mun todellisuuteen. Kaikki muutokset on tuotu myös mukavan pehmeästi, pikku hiljaa. Mun karmaan ei ole toistaiseksi kuulunut repiviä yhtäkkisiä muutoksia. Kaikkiin on ollut aikaa hieman tottua ja kaikkia elämä on ikään kuin rakennellut ne tapahtuviksi pikku hiljaa. Siitäkin voin olla kiitollinen. 

Mua ei haittaa enää olla pullukka. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut oppia paljon ravitsemuksesta kilpirauhasen vajaatoiminnan tuoman painon myötä. Mua ei haittaa, etten ole löytänyt soulmatea. Olen kiitollinen siitä, että riitän itselleni. Oon sinut sen kanssa, ettei mun bisnes lennä tavalla, jolla kuvittelin. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut irrottaa rahaan liittyvistä ehdollistumista ja oppia luottamaan elämään. Olen kiitollinen kokemuksista ja osaamisesta, joita yrittäminen on antanut. Musta ei tunnu enää pahalta luopua asioiden tavoittelusta. Olen kiitollinen siitä, että mun ei tarvii enää kuvitella elämääni paremmaksi mitä se on nyt. Olen kiitollinen, ettei mun enää tarvii yrittää kontrolloida elämässäni tapahtuvia asioita, vaan annan elämän tapahtua. Koska tää kohta missä just nyt olen, on maailman paras kohta mulle. Se on se kohta, jossa mun kuuluu olla. Kaikki mikä on totta tässä hetkessä, on täydellistä, sillä se on todellisuutta. Se palvelee omaa tarkotustaan. Todellisuuden vastustaminen kuvittelulla tai asioiden paremmaksi maalaamisella positiivisuusvärikynällä, olisi itsensä kusettamista. Olen antautunut elämälle, luottaen sen johdattavan mut juuri sinne mihin kuuluukin. Koska mitä muuta ihminen voi?  

Samaan aikaan kun aiemmin listaamani pelot on totta, elän rauhan tilassa. Ei mitään karseeta tapahtunutkaan, vaikka mielen kuvitelmista tuli totta. Siinä todellinen mindfacker. Mitä kaikkea pelkäät perustuen vilkkaaseen mielikuvitukseen? Mistä tiedät, että sun pelot on sellaisia, joita kannattaa pelätä? Mitä jos sulle käy niinkun mulle? Huomaat, ettei sun pelot olleetkaan toteutuessaan niin karseita kuin luulit. Vaikka peloista tulee totta, niin sulla on silti kaikki hyvin. Ja pääset tajuamaan, että sun ei itse asiassa enää tarvitse pelätä. Koska elämä tuo joka tapauksessa näytille ne jutut, joihin pitää saada perspektiiviä. Pelkäsit niitä ennakkoon tai et. 

Om Shanti - kohti sisäistä rauhaa. 

XXXO Kaisa

JAA. LIKEE. KERRO KAVERILLE. SHOW THE LOVE. SHARE THE LOVE.

Kaisa W Koskinen, Henkisen kasvun valmentaja, ekonomi

PS. Jos et oo viä mun maililistalla, liity siihen täältä. 

PSS. Valmennan, joka viikko ja jokaista kuka on valmis. Ota yhteyttä kun kuulet sisäisen kutsun. Suosituin valmennukseni on 6 viikon Sisäiset voimavarani valmennuspaketti. 

PSSS. Jos mää oisin sää, niin ottaisin vortexia. Energiahoitoa, joka on todella päräyttävää.