Ahne maailma

Oon miettinyt viime aikoina yritysmaailmaa ja johtamista jonkin verran. Kelannut, että millanen ihminen olin 3v sitten kun jäin pois bisneksestä ja mikä on muuttunut tässä välillä. Palasin hetkeksi keikkaluontoisesti yritysmaailmaan ja se on nostanut monia juttuja pintaan. Ryhdyin peilaamaan millainen olin ennen ja miten koen asiat nyt.  Ne asiat, jotka sai mut aiemmin sykkiin ja pomppiin, eivät enää resonoi. Ihan kun siitä maailmasta olis tullu yhtäkkiä jotenkin hullu paikka. Tai ehkä näen sen pitkästä aikaa selvemmin kuin koskaan. Totuudellisesti. Ookko koskaan kelannu miksi hitossa meidän pitäisi aina suoriutua paremmin, tehokkaammin ja nopeammin? Mihin perustuu pyrkimys ylittää itsensä ja tavoitteet vuosi toisensa jälkeen? Mihin koko yritysmaailma perustuu?  Katselen maailmaa vinkkelistä, jossa jatkuva kasvu ja ihmisten johtaminen egosta käsin on aikansa elänyttä. On tullut aika muutokselle. Murrokselle ihmisten motivoinnissa, johtamisessa ja tuloksen tekemisessä.

Aiemmin mua henkilökohtasesti motivoi tulosten saavuttaminen, siitä maksettava liksa ja mahdollisuus vaikuttaa siihen miten asioita tehdään. Oli kivaa päästä tavotteisiin, johtaa ihmisiä onnistumaan ja saada siitä hyvä korvaus. Mikä muuttui? Minä muutuin. Aloin ahdistumaan maailmassa, jossa haluttiin aina vain lisää. Ihmisiä ei saanut johtaa kuin tekemisen ja tulosten kautta, oli kiellettyä puhua ihmisten henkilökohtaisesta kasvusta tai itsensä kehittämisestä. Se oli sektorilla, johon ei saanut puuttua. Ihan kuin ihmiset olis jotenkin erilaisia töissä ja muuten. Ehkä toiset on, mutta mun on aina ollut vaikea peitellä sitä millainen todellisuudessa olen. Tunsin, että mulla on paljon enemmän annettavaa, mutta saan antaa vain osan siitä. Tai että mun pitää taipua olemaan jotenkin erilainen, millainen todellisuudessa olen. Olen ihminen, joka sanoo suoraan. Olen ihminen, joka puuttuu epäkohtiin. Olen ihminen, joka haluaa toisen yltävän onnistumisiin. Uskallan sanoa mikä ei toimi ja ehdottaa uusia toimintatapoja. Se on kuitenkin too much. Ihmiset ei tykkää siitä, että niiden tontille mennään. Ei jengi osaa ottaa palautetta rakentavana tai miettiä, että hei mites voisin tässä asiassa kehittyä. Sanot 10 hyvää palautetta ja yhden rakentavan, niin se huono muistetaan. Palaute ylipäätään on suomalaisessa kulttuurissa sitä, että kun sitä tulee, niin homma on jo ihan päin vittua. Jos kaikki rullaa ok, niin ei sanota mitään. Auta armias jos saat positiivisen palautteen, niin sillon on todella ylitetty rima ja korkeelta.

Miksi ihmisiltä halutaan ottaa työelämässä vastaan vain osa niiden potentiaalista? Mikä saa työelämän aliarvioimaan ihmisen kokonaiskapasiteettia? Mieti, jos ihmisten olis aidosti mahdollisuus hyödyntää vahvuuksiaan ja kaikkea osaamistaan työtehtävissään. Me ollaan niin paljon enemmän kun mihin meidät työtehtävän sisällössä asetetaan, jokainen meistä. Tämän toteutuminen vaatisi kuitenkin tiedostavia esimiehiä ja organisaatioiden johtajia. Se vaatisi totutuista malleista poikkeamista. Esimiestyö on ihan samalla tavalla ammatti kuin vaikkapa asiantuntijuus. Se ei sovi kaikille ja se vaatii tiettyjä ominaisuuksia. Uskallan sanoa, että egon vahvassa ohjauksessa olevia pomoja on toistaiseksi vielä enemmän kuin niitä hyviä. Ja osa niistä, jotka vaikuttaa hyviltä, on vaan löytäneet keinon näkyä muille päin sellaisena. Vaikka heidän sisällä on ihan samanlaiset demonit ajurina, kuin muillakin. Olisipa yrityselämässä enemmän valon kantajia. Ihmisiä, jotka on omassa henkisessä kasvussaan päässeet kohtaan, jossa ego ei enää ole ratissa. Ehkä joku päivä se suhdeluku muuttuu.

Mun henkilökohtainen missio voisi olla saada yrityselämään vähemmän tulosten ja tekemisen johtamista, enemmän valon kantamista ja sydämestä käsin johtamista. Sillä väitän lopputuloksen olevan jopa parempi. Kun ihmisten annetaan hyödyntää vahvuuksiaan, vaikuttaa omaan tekemiseensä, mahdollistaa itsensä kehittäminen ja tukea jokaista hänelle sopivalla tavalla, niin meillä olisi työpaikat täynnä potentiaaliansa hyödyntäviä ihmisiä. Kun ihminen saa olla monipuolinen oma itsensä, se kokee enemmän tyytyväisyyttä. Tyytyväinen tyyppi hoitaa hommansa paremmin ja motivoituneemmin. Monet meistä haluavat vain tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Sen mahdollistaminen ei luulisi olevan ylivoimaista. Vähemmän mindgameja, ihmisten tyhmänä pitämistä, rajoittamista ja egon perseen nuolentaa. Enemmän avoimuutta, rehellisiä kohtaamisia, totuudellista puhetta ja potentiaalin hyödyntämistä. Jaetaan ympärillemme kiitosta, arvostusta ja kannustusta.

Kun kelaan mihin yritykset pyrkivät, niin jokainen bisneshän pyrkii kasvamaan. Toiset onnistuu siinä ja toiset kuolee sukupuuttoon. Kaikkien motivaationa on rahan saaminen. Omistaja haluaa tuottoa, työntekijä palkkansa ja ehkä tulospalkkion hyvin menneen vuoden päätteeksi. Koko kuvio pyörii perustuen egon ahneuteen saada lisää. Se voi olla rahan muodossa tai tehokkuudessa. Ego ei koskaan tyydy siihen mitä se saa, vaan se haluaa aina enemmän. Tähän perustuu tahto kasvattaa toimintaa suuremmaksi ja suoriutua paremmin. Myös ihmisten palkitseminen rahalla ruokkii egon ahnetta osaa. Jos yritystoiminta elättää yrittäjän ja vaikkapa pari muuta, niin miksi yrityksen pitää pyrkiä jatkuvasti kasvuun? Miksei se tietty tekemisen taso riitä? Mitä jos tavoitteisiin pääseminen toisi ylimääräisen lomaviikon? Mun kauppakorkean opiskelukaverit kaverit sanoo, että yritysten on pakko kasvaa elääkseen. Mun maailmassa pakko ei oo kun maksaa veroja ja kuolla. Oikeestihan se on ego vaan siellä taustalla joka huutaa, että more more more! Eikä se ahneus lopu koskaan. Uskon olevan tarkoituksenmukaista, että me näännytetään itsemme henkisesti ja fyysisesti tekemällä töitä muista kuin sielun syvyyksistä nousevasta kutsusta. Tehdään asioita egolle. Jotta päästään itsemme kanssa kohtaan, että tajutaan sen kaiken olevan turhanpäiväistä. Hei hei ahneus, tervetuloa elämäntapaintiaanius.

Hyviä työntekijöitä ei enää saada pysymään pelkästään rahalla ja eduilla. Tarvitaan muutakin. Tämä muu on jotain, mistä suurimmalla osalla firmoista ei ole hajuakaan. Mun näkemyksen mukaan se liittyy nimenomaan ihmisen kokonaispotentiaalin hyödyntämiseen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemukseen sekä joustaviin työaikakäytäntöihin. Palkkahan on lain mukaan vastine menetetystä vapaa-ajasta. Ihmisen tunnetila työpäivää ennen, sen aikana ja jälkeen määrittelee hyvin paljon millainen kunkin elämänlaatu on. Fiilis on se, joka kantaa ja tappaa. Jos aamulla herätessä vituttaa useammin kuin on hyvä fiilis, niin muuta nyt hyvä ihminen jotain elämässäsi. Yksittäinen elämä on liian lyhyt paskoissa fiiliksissä tarpomiseen vuodesta toiseen. Kukaan ei ole oikeasti pakotettu tekemään yhtään mitään. Se on vain egon harha, että mun on tehtävä tätä hommaa, jotta saan asuntovelan maksettua. Ole valonkantaja, älä egosi ohjaama muuli!

Valoterveisin,

Kaisa W Koskinen, henkisen kasvun valmentaja, ekonomi, Licensed Trainer of NLP

PS. Tapiolassa maanantaisin Mielen hiljentämisen ryhmä, tule mukaan! Kertamaksu 25€. Ilmottaudu kaisa(@)asennekysymys.fi

PSS. Oma polku - retriittiviikonloppu 2.-3.4.2016 Tapiolassa, Espoossa. Tulossa niin mahtava kaksipäivänen, etten tiedä miten peittäisin innostukseni. Lue lisää Oma polku - retriitistä.

PSSS. #karmakivikorut Joogamessuilla 27.-28.2. Helsingin Kaapelitehtaalla. Tuu moikkaan!

PSSSS. Likee, jaa, share the love and vibes <3

PSSSSS. Jos haluat inspiroivia ajatuksia aka bloggauksen tuoreena mailiisi, liity listalle täältä!