Me ollaan aikahuoria kaikki

mielen hiljentämisen päivä

Suurin osa meistä elää kuvitelmassa, että meillä on rajattomasti aikaa. Aikaa olla myöhemmin vähemmän kiireinen, aikaa olla läsnä elämän tärkeille ihmisille, aikaa tehdä asioita joista nautimme. Aika on kellon ja kalenterin keksimisestä huolimatta illuusio, se on vain ihmisen tapa käsittää eri hetkiä. Aurinko laskee ja aurinko nousee, planeetat liikkuu ja vuorovesi vaihtuu. Ei niitä kiinnosta paljon kello on ja onks nyt 1200- vai 2200-luku. Ihmismieli yrittää kuitenkin jäsennellä tapahtumia jotenkin, joten on keksitty aikakäsite. On sovittu, että länsimaissa vuorokaudessa on 24 tuntia ja vuodessa 365 päivää. Ihan kun universumissa ajalla olisi mitään merkitystä. Edessäni vellova meri ei tiedä mitä kello on. Ympärilläni lentävät linnut eivät tiedä ajasta tuon taivaallista. Koska sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. Tiedostan solujeni vanhenevan joka hetki ja oman aikani tässä formaatissa maapallolla olevan rajallinen. Joten sitä tärkeämpää on linjata itsensä vain jokaiseen hetkeen, ei menneeseen tai tulevaan. Välillä tässä hetkessä on valosaa ja välillä pimeää. Kumpaakaan ei ole tarpeen arvottaa, molempia tarvitaan. Niin valo kuin pimeys ovat molemmat yhtä arvokkaita. Ilman pimeyttä emme osaisi arvostaa valoa. Ja ilman valoa emme pääsisi ulos pimeydestä. On tullut aika herättää meidän kaikki valoon.

Jos mietitään länsimaisin termein aikaa ja sen käyttöä, niin jokainen meistä myy itseään. Työstä saatu palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Se lukee sellasessa kun työaikalaki. Huoraamme eli myymme aikaamme tehtävissä, jotka eivät välttämättä ravitse meitä mitenkään. Suoritamme vuodesta toiseen hommia, joilla ei juurikaan ole merkitystä muuta kuin egolle. Mittaamme kuitenkin elämän laatua ja omaa yhteiskunnallista asemaamme menetetystä vapaa-ajasta saadun korvauksen perusteella. Elämme illuusiossa, jossa luulemme kärsimyksen tulevan ensin ja sen jälkeen palkkion. Odotamme viikonloppuja ja lomaa, aivan kuin ne voisivat ikinä korvata menetettyä aikaa, jonka myimme. Aika on itse asiassa ainoa valuutta mitä meillä on ja jokaisella on sitä rajallisesti. Vaikka olen itse irrottautunut 8 tuntia päivässä perseeni myymisestä muille, niin laskutan nykyäänkin ajastani niitä, ketkä ovat tarpeiksi rohkeita tulemaan luokseni hakemaan apua. Eri ihmisten aika on luokiteltu työelämässä eri hintaiseksi. Toisten vapaa-aika on siis arvokkaampaa kuin toisten. Aikaisempi minäni saattoi ihailla jotain korkeamman liksan omaavaa ja haaveilin joskus pääseväni samoille apajille. Onneksi tajusin ajoissa, että tuo kalliiksi hinnoiteltu vapaa-aika tarkoittaa aikani myymistä yhä enemmän. Ajan, jota en koskaan saa takaisin tekemällä jotain, mistä en nauti. Kuten kaikki tiedämme, niin lopulta meiltä kaikilta loppuu aika. Ennemmin tai myöhemmin. Rajattoman ajan määrän illuusio ihmismielessä liittyy nimenomaan siihen, että kuvittelemme meillä olevan eläkeikään asti sitä aikaa. Ja senkin jälkeen toivon mukaan vielä vuosikymmeniä. Voit kysyä itseltäsi, osaatko ennustaa. Jos et, niin et voi kuvitella sinulla olevan myöskään rajattomasti aikaa siirtää toiveitasi toteutuviksi. Sillä universumi ei anna täällä käytössä olevan ajan määrästä mitään takeita kellekään.

Luin jokin aika sitten saattohoitajan kirjoittaman kirjan, joka kertoi tositarinoita eri ihmisten viimeisten viikkojen aikana läpikäymästä prosessista liittyen heidän elämäänsä. Katumuksista, hyväksymisistä, perspektiivistä kuolinvuoteella ja mitä he oppivat arvostamaan elämässään silloin, kun tieto lopusta oli lähellä. Kirjan nimi on 5 viimeistä toivetta, suosittelen sitä lämpimästi kaikille, se on ajatuksia herättävä kirja. Kuolemanpelko ei kuitenkaan saanut ainakaan itseäni aiemmin arvostamaan tärkeintä valuuttaani eli aikaa. Nykyään kun en enää pelkää kuolemaa, niin ajan loppuminen ei edelleenkään ole motivaation lähteenä tehdä asioita toisin. Oman ajankäytön tärkeys tulee perustella itselleen muilla tavoin. Ainakin mun tarvii. Omani perustelen ilolla. Jos joku asia ei tuota mulle iloa, niin en käytä siihen aikaani. Törkeen helppoa. On totta, että kaikki joutuvat tekemään myös ikäviltä tuntuvia asioita, kuten siivoomaan koiranpennun paskaa lattialta tai tiskaamaan sillon kun ei huvita. Mutta isossa kuvassa valitsen ilon, sitä on helppo seurata. Miksen priorisoisi tekemisiäni ilon kautta? Jos olet sitä mieltä, ettet voi valita iloa omassa elämässäsi, niin olet väärässä. Sulla on vaan sellanen ongelma, että sulla on enemmän paskaa ku kivaa. Sillon kannattaa tonkia sitä schaissee ja kelailla miten joko muutat asennoitumistasi tai luovut paskahommista. Helppoa kun hengitys.

Itse asiassa suurin osa asioista mitä teemme liittyy lisäajan ostamiseen. Urheilemme, jotta voisimme hyvin ja kehomme olisi terve sekä vahva kuljettamaan sieluamme pidempään. Syömme terveellisesti ja korjaamme huonoja elintapojamme, toivoen sen takaavan meille pidemmän elämän. Elämme kunnollista, ehkä jopa tylsää ja orientoitunutta elämää. Vältämme riskejä ja meitä pelottaa hypätä mihinkään uuteen. Jos sairastumme hetkellisesti, niin emme odota mitään niin paljon kuin palaamista tuohon omaan pieneen arkeemme. Arjessa ei ole mitään vikaa, jos siitä osaa aidosti nauttia. Elämän ei todellakaan tarvitse olla jetsettiä tai maailmaan ääriin matkustamista, jotta voisi tuntea olevansa elossa. Elämän hienous on pienissä jutuissa. Jutuissa, joita ei edes välttämättä tajua, silloin kun ne tapahtuvat. Auringonsäde kasvoilla, hyvän ruuan tai seksin jälkeinen raukeus, mahdollisuus pötköttää sängyssä aamulla ilman pakkoa nousta ylös. Miljoona asiaa. Nämä hetket me kuitenkin missaamme, koska suoritamme elämää, työtä, arkea.  Ydinongelma on läsnäolokyvyttömyys. Jos mielesi on jatkuvasti stressaantunut, niin juoksutat ajatuksia tulevaisuudessa. Jos sen sijaan olet surumielinen tai ahdistunut, niin juoksutat mieltäsi menneisyydessä. Tässä hetkessä kaikki on hyvin. Länsimainen läsnäolokyvyttömyys on syy, miksi puhun paljon mielen hiljentämisestä ja itsensä äärellä olemisesta. Sillä ne ovat ainoita keinoja, jotka tukevat matkaa kohti läsnäoloa ja sisäistä rauhaa.

Hiljentymisharjoitusten sijaan päätetään touhottaa meneen vuodesta toiseen metsästäen jotain ohikiitävää tilaa, jonka tarkemmasta sisällöstä ei edes ole tietoa. Etsitään sitä jotain, jota ei oikeastaan edes osata kuvailla. Todellisuudessa se on läsnäoloa ja sisäistä rauhaa, eikä se ole ohimenevä vaan vallitseva tila kun siihen kohtaan pääsee. Perheen kanssa tehdään ehkä ulkomaanmatka tai useamman viikon mökkireissu. Ladataan niihin törkeesti odotuksia olemisen keveydestä ja levollisuudesta. Ensin sitä hiton lomaa suunnitellaan ja venataan vuosi. Ennen sitä on hirvee ressi, kun pitää saada monta asiaa hoidettua, ennen kuin voi edes lomailla. Itse lomalla todennäkösesti sairastutaan aluksi, koska annetaan kropalle viimein lupa relata. Ja sitten loppulomalla ehtiikin meneen hermo niin äijään ku lapsiinkin, kun niitä ei arjessa joudu käsitteleen niin isoina kerta-annoksina kuin lomalla. Sit palataan duuniin ja ainakin yritetään esittää, että oli saatanan hyvä loma. Vaikka ollaan ihan loppu siitä lomalla suorittamisesta. Ekana päivänä Babylonian rattaaseen paluun jälkeen tarkistetaan ensimmäisenä, montako lomapäivää on viä jäljellä tälle vuodelle. Ja sitten se venaus taas alkaa siihen seuraavaan breikkiin.

Mitä jos ne kokemukset on koko ajan läsnä? Mihin hittoon sulla on aina kiire? Lupaan satavarmuudella, että hautaan ehdit kyllä. Ja lupaan myös, että jos ehdit viruun kuolinvuoteella, niin todennäköisesti kadut jotain. It´s called life, aina me jotain vähän kadutaan. Mutta voit alkaa elämään tästä hetkestä käsin viisaammin. Tajuten, että aika on sun ainoa valuutta ja kaupantekoväline. Sitä tulee käyttää viisaasti. Niihin asioihin, joihin haluat sitä aidosti käyttää. Jos et ikinä ota riskejä, et voi mitään saadakaan. Se vaan menee niin. Jos koet eläväsi vain viikonloppusin tai venaavasi aina lomapäiviä kun kuuta nousevaa, niin muuta nyt hyvä ihminen jotain arjessasi. Ainakin mindset noin niinku alkutekijöiksi. Ellet sitten nauti salaa itsesi kurittamisesta ja tosissaan usko kärsimyksen kuuluvan arkeesi. Ihan sama mulle, sillä jokainen on vastuussa vain itsestään. Sun valinnoista et kärsi kuin sinä. Ja mun valinnoista iloitsen vain minä. 

Ajatonta hetkeä Sri Lankasta! Likee, jaa, laita muutkin miettiin ajankäyttöänsä!

XXXO Kaisa

Kaisa W Koskinen, henkisen kasvun valmentaja, ekonomi, Licensed Trainer of NLP

PS. Meitsi on MANSESSA helatorstaina 5.5.2016 pitämässä Mielen hiljentämisen päivää, tuu messiin jos haluat oppia olemaan paremmin läsnä, hiljentämään mielesi ja hengittämään syvemmin linjautuen tähän hetkeen. Ilmottautuminen ja lisäinfoa löytyy täältä.

PSS. Jos et vielä oo mun maililistalla, niin voit liittyä täällä.

PSSS. Mun meditaatioäänite on myynnissä, se on nauhotettu Sri Lankan aaltojen kohinassa. Meditaation nimi on Linjautuminen tähän hetkeen ja saat omasi verkkokaupastani täältä! ILMAINEN Intian valtameren kohina löytyy jo mun With love-osiosta, klikkaa itsesi sinne tästä!

PSSSS. 6 viikon Sisäiset voimavarani - valmennusohjelmaan mahku kirjautua nyt, aloitus toukokuun alussa. Lue lisää!