Hyväksy keskeneräisyytesi

keskeneräisyys_kaisa w koskinen

Mitä pikemmin pystyt hyväksymään ikuisen oman keskeneräisyytesi, sitä nopeammin löydät sisäisen rauhan. Tässä kovatahtisessa, jatkuvasti parempaan ja huippusuorituksiin tähtäävässä maailmassa, rauha on löydettävä itsestä. Antaa ulkoisen maailman olla lisäämättä henkistä painetta ja pystyä olemaan irti siitä, että joku muu tai itse vaatii koko ajan enemmän. On sitten kyse töistä, ihmissuhteesta, vanhemmuudesta, itsensä kehittämisestä tai henkisen kasvun polusta.

Me itse ollaan itsemme pahimpia vastustajia. Vaaditaan itseltämme kohtuuttomia ja ollaan armottomia. Henkinen paine ja stressaantuminen on ihan itse luotua, onneksi siitä voi myös itse vapautua. Et voi olla eri kohdassa missä olet, se on täydellinen kohta sun elämään, tilanteeseen ja selätettäviin haasteisiin. Et olisi siinä, jos siinä ei olisi mitään opittavaa. Mitä pikemmin lopetat nykyisen kohdan vastustamisen, sitä helpommin oivallat mitä yrität itsellesi opettaa.  

KESKENERÄISYYS TEKEE ELÄMÄSTÄ MIELEKÄSTÄ

Jos me tiedettäis aina kaikki vastaukset tuleviin tapahtumiin, niin mitä mieltä tässä elämässä olisi. Jos me tiedettäis, että varmasti tapahtuu joku juttu X, niin me jätettäis elämättä kaikki vaiheet ennen sitä. Elämässä on kyse nimenomaan prosessista, jota pitkin jokainen taapertaa parhaalla osaamallaan tavalla. Se, että joku on päässyt jo eri kohtaan kuin missä itse on, ei tarkoita omalle polulle yhtään mitään.

Mutta mieli rakastaa vertailua. Se haluaa kaiken nyt tai mieluiten jo eilen. Sen kärsivällisyys on 2-vuotiaan tasolla. Miksei mun elämä oo tollasta kun tolla, miks tolla menee kaikki putkeen ja mulla päin pehvaa. Mieli vertailee ja lopulta päätyy siihen, että olet jotenkin huonompi, kun et ole vielä ”perillä”. Mitä ikinä se sitten kellekin tarkottaa. Et tuu ikinä oleen perillä. Sellasta kohtaa ei ole olemassa.

TEE RAUHA KESKENERÄISYYDEN KANSSA

Me tullaan tähän elämään erilaisilla karmisilla tehdasasetuksilla. Jokaisen meistä on käytävä läpi tietyt tähän elämään tarkoitetut oppiläksyt. Ja jokaisella ne ovat hieman erilaiset. Joten omasi vertailu jonkun toisen karmiseen matkaan, on sama kuin vertaisit kasvaako kukka vai puu paremmin.

Me kaikki ollaan kesken, eikä sinänsä koskaan perillä itsemme kanssa. Tää elämä on yhtä eksplooraamista ja uusien mahdollisuuksien luomista. Suurimpia palveluksia mitä voit itsellesi tehdä, on hyväksyä oma keskeneräisyys. Että on ok olla kesken, vaiheessa, ilman kaikkia vastauksia ja täyttä ymmärrystä kaikesta. Siten myös elämän mielekkyys säilyy ja tässä koko inkarnaatioleikissä on jotain järkeä.

Energeettisesti itsensä mollaaminen, muihin vertailu ja tahto olla jossain edistyneemmässä kohdassa on voimakkaasti omaa energiaa laskevaa. Se poistaa timanttisen asian ihmiskokemuksesta, nimittäin hetkessä elämisen ja siitä nauttimisen. Sen sijaan, että mollaat nykyistä kohtaasi, kysy: Mitä tämä keskeneräisyyden kohta yrittää mulle opettaa?

Seuraa iloa,

Kaisa W Koskinen, Energiavalmentaja