Kaipaatko syvempiä ihmissuhteita
Dec 18, 2024Moni tietoista polkua kulkeva kokee olevansa melko yksin omien ajatusten, tunteiden ja kokemusten kanssa. Ystävä- ja lähipiiristä ei välttämättä löydy kovin montaa tai yhtäkään sellaista ihmistä, kenen kanssa tuntee olevansa sydänyhteydessä.
Me kaikki halutaan ja kaivataan syviä sekä merkityksellisiä ihmissuhteita. Eikä vain sen vuoksi, että selviytymistietoisuuden isoimpia pelkoja ovat hylätyksi tulemisen ja yksinjäämisen pelko kuoleman lisäksi. Meidät on ihmisolentoina ohjelmoitu tarpeeseen olla yhteydessä toisiin, uudessa ajassa sydänyhteydessä.
VANHAN AJAN IHMISSUHTEET
Aikaisemmin riitti ystävyydeksi tai ihmissuhteeksi se, että oli tarpeeksi yhteistä taajuutta. Ehkä yhteinen kiinnostuksen kohde, yhteisiä harrastuksia tai jotakin joka liimasi mielen ja fyysisyyden tasolla yhteen. Mutta ei osattu edes unelmoida tunneyhteydestä, sillä rakkaus on tällä planeetalla edelleen monesti vain mentaalista.
Uuden ajan tietoiset ihmiset janoavat kuitenkin jotakin syvempää. Haluamme tuntea toisen aidon olemuksen, läsnäolon yhteisissä hetkissä, kokea läpinäkyvyyttä puolin ja toisin sekä tuntea yhteyttä toiseen muutenkin kuin sukuelinten tai sanojen tasolla. Mutta kaikki eivät ole valmiita sellaisiin ihmissuhteisiin.
Sillä tullakseen nähdyksi ja kuulluksi aitona todellisena itsenä, tulee myös ilmentää sitä. Ei riitä, jos esittää jotakin hahmoa pyrkimällä olla jotakin, minkä kuvittelee olevan rakastettavampi kuin aito itse. Olkoon se miellyttäjä, hassuttelija, positiivari, välttelijä, hyssyttelijä tai viilipytty. Jos ei ole sitä oikeasti sisimmässään, se ei ole aitoa ja sen ylläpitämiseen menee hirveesti energiaa.
UUDEN AJAN IHMISSUHTEET
Syvemmän yhteyden kaipaaminen ei ole uusi asia, olemme pyrkineet siihen jo pidempään. Todellisuudessa taustalla on tarve olla syvemmässä yhteydessä itseensä, aitoon olemukseensa. Se vaan on päässyt hieman vääristymään. Yhteyttä on etsitty itsen ulkopuolelta seksistä, miellyttämisestä, pyrkimyksestä kuulua joukkoon hinnalla millä hyvänsä, tavoittelemalla täydellistä ulkokuorta tai elämäntyyliä, tekemällä kaikki kuten odotetaan ja miten “kuuluu” tehdä. Lista on loputon.
Mutta se ei ole toiminut. Sillä yhteyttä itseen saati muihin ei voi muodostaa ulkoisen kautta. Sitä ei voi myöskään saada toisiin ihmisiin olemalla jotain, mitä ei oikeasti ole. Uuden ajan ihmissuhteet ovat totuudellisia, läpinäkyviä, vapaita ja rakkauspohjaisia. Avaamme nämä ensin itsessä ja siten kykenemme ilmentämään niitä myös muille.
Rakkauden vastakohtana voidaan pitää pelkoa. Sisäinen pelko eli uskomusrakenne sanelee mitä saa ilmaista ja mitä ei. Mitä on hyväksyttyä ilmaista ja mikä pitää piilottaa. Mitä jos rakkautta ja siten pelon vastamyrkkyä onkin se, että on täysin oma itsensä ja ilmentää siten omaa rakkaudellista olemustaan täydellisellä tavalla? Mitä jos rakkaus on totuutta, rehellisyyttä ja uskallusta olla juuri sellainen kuin on? Aito todellinen oma itse.
TARVE TULLA NÄHDYKSI JA KUULLUKSI
Jokaisella meistä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Mutta tullako nähdyksi ja kuulluksi luodun roolihahmon käytöksellä vai olemalla todellinen oma itse? Mieli pelkopohjaisuudessaan ajattelee, ettei kukaan voi rakastaa todellista itseä. Se ajattelee sen olevan liian karskea, hiomaton, totuudellinen ja läpinäkyvä. Siksi se pyrkii olemaan jokin toinen hahmo, joka olisi paremmin hyväksyttävä ja siten rakastettava.
Mieli kuvittelee mitä toinen haluaa ja millaisella käytöksellä se voisi tulla rakastetuksi. Hahmon esittäminen ei tule kuitenkaan (ja onneksi) koskaan toimimaan. Energia ei koskaan valehtele. Poimimme toisista ihmisistä heidän olemuksensa energian ja se vain hämmentää, kun energia ja hahmon esitys ovat ristiriidassa.
Paradoksi lienee se, että kun tekee duunin itsensä kanssa ja linjautuu olemaan aito itsensä, ei enää kaipaakaan yhteyttä muihin kuten ennen. Koska yhteys on itsessä, niin sitä ei tarvitse olla jatkuvasti hakemassa itsen ulkopuolelta. Samalla kun linjautuu aitoon itseensä, ihmiset eivät saa susta tarpeekseen, koska se vasta onkin supermagneettista! Aitous on paras oikeiden ihmisten houkuttaja.
Kun koet kutsun linjautua aitoon itseen, tuen Aito minä - henkilökohtaisessa valmennuksessa. Tutustu siihen täällä >>